|
0 |
|
silloin hänen pönkittynyt ekoonsa saisi hänet varmasti haavoittuvaiseksi hänen ottaa hän entistäkin suurempia riskejä |
|
1 |
|
auki voi syödä suurenkin kalan |
|
2 |
|
kaupungissa ei häntä tarpeeksi tunneta puodeissa |
|
3 |
|
ville oli ihmeissään |
|
4 |
|
toivottavasti se juoksisi pakoon suolle päin uppaisi sinne |
|
5 |
|
mökimpihalla näyttää seisovan pari miestä |
|
6 |
|
viisi minuuttia jäljellä |
|
7 |
|
äänestimme tämän vuoksi tyhjää |
|
8 |
|
olen nähnyt kuvia maapallosta |
|
9 |
|
mitä nyt |
|
10 |
|
ilmastonmuutos vaikuttaa yhteiskuntaan monin tavoin |
|
11 |
|
äiti kulkee ja kiertelee |
|
12 |
|
mutta kaunista on se karu paikkakunta |
|
13 |
|
tuo ei ole mikään syy |
|
14 |
|
äänemme on teidän puolellanne |
|
15 |
|
silloin isäni voisi tulla tänne ja antaa vastauksia kysymyksiini |
|
16 |
|
äänestimme tätä mietintöä vastaan |
|
17 |
|
oli niitä nyt niin sääli |
|
18 |
|
alman hätälyneet silmät kiintyivät häneen |
|
19 |
|
äänestän sen vuoksi tätä mietintöä vastaan |
|
20 |
|
miltä tuntuu olla elossa |
|
21 |
|
tai tietää edes mitä ne ovat |
|
22 |
|
kirjanpainajamassat nakertavat metsätaloutemme perustaa |
|
23 |
|
ne tuprahtavat sieltä täältä kaikkialta |
|
24 |
|
hän tietenkin arvasi mitä minä ajattelin pääsin mähän me eilen illalla tästä asiasta kättä |
|
25 |
|
niin se asia on mennyt |
|
26 |
|
no on sitä ihalainen kerrakseen |
|
27 |
|
aurinkoinen päivä järvellä |
|
28 |
|
juutaksen hyvä tuuli katkesi |
|
29 |
|
äänestämme siksi tätä mietintöä vastaan |
|
30 |
|
miktäsftankista ei oo mihinkää raivosin alaisilleni |
|
31 |
|
olin entistä vakuuttuneempi siitä että tarkoitusperämme olivat puhtaat ja hyvät |
|
32 |
|
valtioneuvosto kuitenkin korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toiminta ohittaa noudatettaessa |
|
33 |
|
heittäydyn päivästä uupuneena sängylle makaamaan |
|
34 |
|
sillä aikaa laski partavelleen |
|
35 |
|
äänestimme siksi tyhjää tästä mietinnöstä toimitetussa äänestyksessä |
|
36 |
|
puuhirviö on pelattava pois pelistä se oli minun velvollisuuteni hydruksen ensimmäisenä horona |
|
37 |
|
meidän olisi räjätyttävä pommi |
|
38 |
|
lajit olivat löytäneet yhteisymmärryksen |
|
39 |
|
äänestimme päätöslauselmaesityksen puolesta |
|
40 |
|
tämä talo on yksi eläintarha |
|
41 |
|
äänestämme tästä ensi torstaina |
|
42 |
|
ja samalla alkavat airot soutaa |
|
43 |
|
ne verenpuhdistustipat jäävät ostamatta |
|
44 |
|
juutas näkee sen |
|
45 |
|
äänestin näiden kohtien puolesta koska olen samaa mieltä esittelijän tavoitteiden kanssa |
|
46 |
|
sehän tarkoitti tuota vanhaa tuttua |
|
47 |
|
jos hänellä on jotain muita huolia niin tuoda nyt ressukalla niitä vielä lisää |
|
48 |
|
yhdessä he kaksi menevät saunaan |
|
49 |
|
laulaa säkeen nyt toisen tuokion päästä |
|
50 |
|
ehkä raivo oli ollut oikeassa |
|
51 |
|
finian ja uffe olivat urhoollisina molemmat lähdessä mysteerimiehen avuksi pyydystämään sähköhuiskiaista |
|
52 |
|
tämä päivä tulee muuttamaan arkin ja ehkäpä koko ihmiskunnan historiaa |
|
53 |
|
äänestimme edellä mainittujen seikkojen perusteella |
|
54 |
|
en mainitse tuota ajanjeoksoa siksi että uskoisin meidän olevan uuden katastrofin partaalla |
|
55 |
|
olisinpa voinut kadota olemattomiin |
|
56 |
|
nykyiset rajoitustoimet ovat luonteeltaan pääasiassa hyvin yleisiä ja laajoja fyysisten kontaktien vähentämiseen tähpääviä rajoituksia |
|
57 |
|
ei hän olisi maunoa kadehtinut |
|
58 |
|
parempi jos itse olisit kertonut heti |
|
59 |
|
lopuksi kuumia perunoita ja nuorta maitoa |
|
60 |
|
ja kiiruhtaa saunalle |
|
61 |
|
suositus varustamojen lipunmyynnin keskeyttämisestä päättyy työmatkaliikenteen osalta |
|
62 |
|
aunpövälä rakennuksen aurinkoisen puolen toimistoissa on käytännössä mahdotonta työskennellä |
|
63 |
|
mysteerimiehen karismaa oli vaikea vastustaa ja hänen oli helppo saada ihmisiä puolelleen |
|
64 |
|
meidän pitäisi pelastaa ihmiset lonkeroisten armoilta |
|
65 |
|
rauhaa minä tahdon |
|
66 |
|
äänestävätkö he vastaan siksi että valmistajat vastustavat |
|
67 |
|
apulaiset ovat nyt huoneentakaosassa |
|
68 |
|
äänestimme tästä syystä tyhjää |
|
69 |
|
johan taas olemme liikkeellä |
|
70 |
|
äänestän koko sydämestäni yhteisen päätöslauselman puolesta |
|
71 |
|
hän ei todella niitä oikein kuulekaan |
|
72 |
|
minulla on kaikki selvillä |
|
73 |
|
äänestin sen vuoksi tämän mietinnön puolesta |
|
74 |
|
ja nurmen ne tietenkin alkoi itkeä vollottaa riidan takii |
|
75 |
|
hän käypi joka päivä kotona |
|
76 |
|
taivatan helsingin yliopiston henkilökunnalla ja opiskelijoille hyvää lukuvuotta |
|
77 |
|
mutta mitä tämä tarkoitti minun kannaltani |
|
78 |
|
kiranin sanat keskeyttivät ajatukseni ja unohdin jo näkemäni hahmon |
|
79 |
|
nyt alkoi oikeasti pelottaa |
|
80 |
|
onkohan sillä että poikkeus sattuu juuri tänään jokin suurempi merkitys |
|
81 |
|
aamupäivällä ennen lounasta meillä oli vain kaksi nimenhuutoäänestystä |
|
82 |
|
asia on lähdetty sittemmin ratkaisemaan viranomaisen tekemän tapauskohtaisen harkinnan pohjalta |
|
83 |
|
katsoin ikkunasta ulos lentäessämme nahuakon ohi |
|
84 |
|
tätä seurasi valtaisa kaasupilvi jota toljotimme suut auki |
|
85 |
|
ikään kuin hänen oma ehdotuksensa olisi toteuttamiskelpoinen |
|
86 |
|
niitä mahtui useampi kerrallaan analysoitavaksi |
|
87 |
|
äänestämme tästä huomenna |
|
88 |
|
äänestin mietinnön puolesta koska kannatan tarvetta yksinkertaistaa yhteistä maatalouspolitiikkaa |
|
89 |
|
olin varma päättelyni aukottomuudesta |
|
90 |
|
ja siksi rustasin nyt kirjettä |
|
91 |
|
käkriäinen suuttui vähäsen |
|
92 |
|
bakteereja näytti ilmassa tosin leijuvan |
|
93 |
|
äänestän siis mietinnön puolesta |
|
94 |
|
sain kuitenkin koottua itseni |
|
95 |
|
rosina se siellä huutaa |
|
96 |
|
hyppäsin autoon ja aloin ajaa kotia kohti |
|
97 |
|
hyvää yötä |
|
98 |
|
aamulla heräsin ihmeelliseen piipitykseen |
|
99 |
|
siinä oma sänky rautainen ja kultakoristeinen |
|
100 |
|
toinen lonkeroinen tuli ja tökkäisi terävän pistimen nancyn rinnasta läpi |
|
101 |
|
hän alkoi haukkomaan henkeään vaan happea ei enää ollut saatavilla |
|
102 |
|
äänestin kyseisten varojen käyttöönoton puolesta |
|
103 |
|
mitä tekisin hänen kanssaan |
|
104 |
|
mitä sanoin minä siis sinulle |
|
105 |
|
teopromiini on kofiini ja tehokkaampi diureetti eli viran erityksen määrää lisäävä aine |
|
106 |
|
istahti kynnykselle ja alkoi haukotella |
|
107 |
|
meidän on määriteltävä sitova kantamme länsi palkkaniin |
|
108 |
|
keräännyimme kaikki katsomaan kuvia tarkemmin |
|
109 |
|
saaran päätä pakottaa |
|
110 |
|
äänestin sen vuoksi tyhjää |
|
111 |
|
eikä kuule kanan laulua |
|
112 |
|
hitlertoi radion jokaiseen kotiin ja miltei myös auton |
|
113 |
|
ilma nasahtaa |
|
114 |
|
mistä syystä |
|
115 |
|
me istuimme kohta melkein pimeässä |
|
116 |
|
lipussa oli kaksi säsäkkeistä ympyrää |
|
117 |
|
täytyihän hänelle antaa aikaa surra |
|
118 |
|
eipä sillä että näillä jaloilla enää pääsisikään juoksuun |
|
119 |
|
no no se nyt varmaan möläyttäisi mysteerimiehen robottiuden kaikille välittämättä mahdollisista seuraamuksista |
|
120 |
|
painoin taas nappia ja arkun kansi sulkeutui |
|
121 |
|
lääkäri ja john tulivat sisään |
|
122 |
|
ressukka kun ei osaa edes kravattia solmia ilman apuani |
|
123 |
|
hurjan rähinä kajahtelee kovempana |
|
124 |
|
otin veitsen esille ja aloin katkoa ruohoa |
|
125 |
|
äänestämme näin ollen vastaavasti huomenna |
|
126 |
|
tuntui niin syntiselle koko päivä |
|
127 |
|
pidän sinusta |
|
128 |
|
äänestämme nyt koko päätöslauselmaesityksestä tarkistukset mukaan luettuina |
|
129 |
|
john sattui luomaan silmänsä verannalle |
|
130 |
|
modotti yritti elättää itsensä valokuvaajana berliinissä muttei onnistunut |
|
131 |
|
vihtakannan mökissä saamme ruokaa ja kahvia |
|
132 |
|
sivulla taatui sukkelaan paljastaen jopa kaksi suomesta valittua perhettä |
|
133 |
|
me tavallaan ymmärsimme toisiamme paremmin kuin kukaan muu arkissa |
|
134 |
|
viimein joutuu hän niitylle |
|
135 |
|
äänestin kuitenkin tyhjää muiden kohtien vuoksi |
|
136 |
|
jatkaisimmeko luolan sisällä kulkemista ja törmäisimme mahdollisti lonkeroisiin vai kiipeäisimmekö pois luolasta |
|
137 |
|
käyttäkää noita mysteerimies huikkasi osoittaen laskuvarjoja |
|
138 |
|
rakas mieheni |
|
139 |
|
eiväthän joni eikä etenkään harish ole tehneet mitään väärää |
|
140 |
|
äänestin myös tämän lausekkeen puolesta |
|
141 |
|
marin huulet menivät surulliseen hymyyn |
|
142 |
|
käkriäinen väistyi vasemmalle ruispellon pientarelle |
|
143 |
|
kaisa oli unohtanut yhden asian |
|
144 |
|
sinne nyt polku painuu |
|
145 |
|
menin takaisin ikkunaan ja samassa kuulin kiljuntaa |
|
146 |
|
vaikeaa edes kuvitella |
|
147 |
|
me olemme tekemässä historiaa me olemme kirjaimellisesti tulevaisuus |
|
148 |
|
kävelimme läheiselle kentälle ja tartuimme mailoihin |
|
149 |
|
mutta sianpuolukoita ne olivatkin ne puolukat |
|
150 |
|
aamupäivä on kulunut jo pitkälle mutta otan kuitenkin tämän riskin |
|
151 |
|
omaanihan minäkin tahdon |
|
152 |
|
lähinnä järveä kasvoivat kirsikkapuut jotka olivat jo täydessä kukassaan |
|
153 |
|
ja juutas alkaa soutaa |
|
154 |
|
pihalle jää lyygia |
|
155 |
|
niin minulla on aavistus |
|
156 |
|
kahdeltakin suunnalta |
|
157 |
|
kaikki iti hänen suuressa onnessansa |
|
158 |
|
äänestäkäämme siten nyt käsiteltävänä olevan kompromissin puolesta torstaina |
|
159 |
|
ja topikin on kadonnut |
|
160 |
|
emännät puhuivat välillä kehruuksista |
|
161 |
|
no et kyl syö enää täältä mitää finian sanoi totisena |
|
162 |
|
äänestin päätöslauselman puolesta ja kaikkia esitettyjä tarkistuksia vastaan |
|
163 |
|
urohelukilpailut ja sarjat voidaan käynnistää kesäkuussa erityisjärjestelyin |
|
164 |
|
äänestimme tänään erilaisista päätöslauselmista ja tarkistuksista |
|
165 |
|
emme olleet kumpikaan |
|
166 |
|
mihin sitä olinkaan pääni taas pistänyt |
|
167 |
|
hän pysähtyi portin pieleen kivijalkaa vasten |
|
168 |
|
vanhasen pitkää pääministerikautta värittivät muun muassa vaalirahakohu sekä vanhasen yksityiselämään liittyvät kohut |
|
169 |
|
en tohtinut mennä yhtään lähemmässä en kerta kaikkiaan kestänyt nähdä häntä tuollaisena |
|
170 |
|
olimme koko perhe taas koossa |
|
171 |
|
hän toivoi ruuan olevan erinomaista ja saavansa minulta suuren kiitoksen herkullisesta ateriasta |
|
172 |
|
vain minuuteissa hirviöstä ei ollut kuin hiilosjäljellä |
|
173 |
|
yhteisöllisyyden edistämiseksi rehtoraatti kiertää keskustelutilaisuuksissa kampuksilla syksyn aikana |
|
174 |
|
eivätkä aivoni humallu edes parhaasta malagasta |
|
175 |
|
hän vetäytyi takaisin oven luokse |
|
176 |
|
äsken juuri viimeksi |
|
177 |
|
äänestimme kuitenkin tämän sopimuksen puolesta seuraavassa esitetyin perustein |
|
178 |
|
hän vilkaisee kotaan jossa hämärtyy |
|
179 |
|
äänestämme ensimmäisten suunnitelmakohtaa vastaan |
|
180 |
|
leikkaamisen lomasta ihailin maisemia |
|
181 |
|
puolen kukissa selvityn aamun jälkeen olimme uffen ja finianin kanssa valmiita kävelemään merta kohti |
|
182 |
|
aivan veden äyräällä |
|
183 |
|
ei ne meitä uskois ilman pitävii todisteita |
|
184 |
|
kysymys on hankala |
|
185 |
|
hän tuntee nyt päässeensä alkuun |
|
186 |
|
musta pimeys ammatti heille vastaan |
|
187 |
|
arkin keittäjät olivat ensimmäistä kertaa päässeet kokeilemaan kokkaustaitojaan tuoreilla eksoottisilla raaka aineilla |
|
188 |
|
samoin kotimaassa on kehitetty viranomaisyhteistyössään valmiutta erilaisiin skenaarioihin varautumiseen |
|
189 |
|
nyt he soitavat edelleen |
|
190 |
|
mitä on kauniina oleminen |
|
191 |
|
ehkä sittenkin tein oikean valinnan joka toiminalle annabellen sekä ihmiskunnalle tulevaisuuden |
|
192 |
|
näin vihdoin hydruksen sen todellisissa väreissä |
|
193 |
|
sielläpä näkeekin hän isänsä tulevan |
|
194 |
|
petäjä oli melkein hänen kokoisensa |
|
195 |
|
suurin osa ko oli ilmaston muututtua |
|
196 |
|
monelta olet kotona |
|
197 |
|
heräsin vasta seuraavana aamuna valon tulviassa sisään ikkunasta |
|
198 |
|
eivät ne ole heinänteossa |
|
199 |
|
heluna ei tottele |
|
200 |
|
ravintola tunnettiin alusta lähtien erityisesti viarkiruuistaan |
|
201 |
|
niin kova on se aihe |
|
202 |
|
mihin olin kantas joutunut |
|
203 |
|
ensin toisella etujalallani sitten toisellakin |
|
204 |
|
joko nyt onnettomuuksia |
|
205 |
|
niin tapaus juoksi kuin vanhaalla tuon |
|
206 |
|
äänestämme tämän vuoksi tätä päätöslauselmaa vastaan |
|
207 |
|
äänestäjämäärä on siis meille todella tärkeä kysymys |
|
208 |
|
istuin alas |
|
209 |
|
äänestin puolesta sillä ehdolla että komissio sitoutuisi tuomaan innovointia kaikille aloille |
|
210 |
|
käkriäinen tahtoo tehdä työtä milloin haluaa |
|
211 |
|
mars alun perinkin perustettiin eriarvoisuuden aatteen varaa |
|
212 |
|
tappiaiset olivat kyhenneet rumahtamispisteessä olevan tönön lähteen viereen |
|
213 |
|
aloin annostella uutta annosta kuinka kahan pitkään sen oli vielä nukuttanut |
|
214 |
|
hän kääntyi kuuntelemaan toisten puhetta |
|
215 |
|
menimme malttamattomina raivon kanssa katsomaan diegon koneen näyttöä |
|
216 |
|
mitä kuuluus loi raivo iloisella äänellä |
|
217 |
|
olenhan jo tarpeeksi terve ei yksi kävelylenkki nyt parantumistani voi täysin estää |
|
218 |
|
oli ennenkin mennyt vintistä ikkunan kautta |
|
219 |
|
käykö täällä etuseteli |
|
220 |
|
ette jaksaneet |
|
221 |
|
syntyi äänettömyys |
|
222 |
|
äänestimme siis päätöslauselmaa vastaan |
|
223 |
|
matala kurnutus alkoi kuulua jostain huoneen ulkopuolelta |
|
224 |
|
äänestin hyväksyttyä päätöslauselmaa vastaan useista syistä |
|
225 |
|
karpit rauhoittivat aina mieltä |
|
226 |
|
kaipasin toimintaa mutta mistä sitä löytyisi |
|
227 |
|
syömmekö hän kastemata ja kerman kanssa |
|
228 |
|
nyt olisimme valmiita palaamaan pelastuspartion mukana arkkiin |
|
229 |
|
edellisenä vuonna hän oli julistanut että yhdysvallat lähettää ihmisen kuuhun ennen vuosikymmenen vaihdetta |
|
230 |
|
sitten ajoivat ja taas ääneti |
|
231 |
|
sitten lyö malakias oikeaa löylyä |
|
232 |
|
pysykää nyt lähellä |
|
233 |
|
hän juoksee |
|
234 |
|
marsia johtavalla niin kutsutulla demokraattisella hallituksella ei ollut harmainta aavistustakaan maalaisten olemassa olosta |
|
235 |
|
millaisia robotit ovat ylipäätään |
|
236 |
|
arkit kun ovat nainselämättira kenteisiä |
|
237 |
|
jäin aluksen sisällä mutta kuulin oven läpi että ulkopuolella alkoi tapahtua |
|
238 |
|
ennen vara voisit ko toistaa |
|
239 |
|
äänestin kuitenkin mietintöä vastaan koska siinä vuoletaan aborttia |
|
240 |
|
hänellä oli omia hinajia ja prouhuja jotka kuljettimme puuta laatokan ölypiätarina |
|
241 |
|
äänestäjät eivät kuitenkaan ajattele niin |
|
242 |
|
mihin hänen nyt panee |
|
243 |
|
paljonko kello on |
|
244 |
|
mitä tuo rikkinäinen mikroaaltouuni tuolla tekee |
|
245 |
|
en saisi kertoa heille kaikkea |
|
246 |
|
äänestäessämme tänään energiatehokkuudesta harpaamme todellisen askeleen eteenpäin |
|
247 |
|
perunat ovat aikoja sitten keitetyt |
|
248 |
|
kliisa oli mielestään kuin turvan takana |
|
249 |
|
ääneni rekisteröiti niin että puolsin hallitusten välistä konferenssia koskevaa päätöslauselmaa |
|
250 |
|
mitä jos arkissa olisi toimintahäiriö |
|
251 |
|
nyt kuuluukin malakiaksen ääni aittojen takaa |
|
252 |
|
äänestäjät kertovat minulle että heitä huolestuttavat internetin vaarat |
|
253 |
|
enkö enää saa lohduttaakaan ajattelin |
|
254 |
|
äänestimme siksi esityksen puolesta |
|
255 |
|
mä oo ehtiny vielä katsoa |
|
256 |
|
äänestän tämän vuoksi suosituksen puolesta |
|
257 |
|
mitä noi oikein höpisee |
|
258 |
|
eikä sitä ydinpommiakaan tuosta maan rakenneta |
|
259 |
|
äänestäkäämme tästä käsittelemästämme asiasta sotkematta sitä muihin asioihin |
|
260 |
|
heinä kasvaa niityillä |
|
261 |
|
tietenkään hydruksen otukset eivät voineet olla toisilleen näkymättömiä |
|
262 |
|
no johan on |
|
263 |
|
miksi siis jatkaa |
|
264 |
|
tällaisina päivinä tulevat mieleen entiset päivänpaisteet |
|
265 |
|
he alkoivat leiskua leimuta ja roihuta |
|
266 |
|
huojennuin uffen tarjouksesta |
|
267 |
|
äänestin lopullisen tekstin puolesta |
|
268 |
|
tai ainakin niin ne meille kerto |
|
269 |
|
muualle laskeutuminen ois suorastaa vaarallista |
|
270 |
|
aina niin rohkea uffe naurahti ja totesi |
|
271 |
|
äänestän tämän mietinnön puolesta tänään |
|
272 |
|
kokka kolahtaa rannan lohkareihin |
|
273 |
|
äänestämme tänään kyseisestä kannasta |
|
274 |
|
ja että laiva huutaa |
|
275 |
|
salkoihin oli vedetty arkin viralliset liput |
|
276 |
|
majesteettisesta taideteoksesta huolimatta emme nähneitä ristin sielua missään |
|
277 |
|
hän ei malttanut odottaa siitä että pääsisi kirmaamaan hydruksen kedoilla |
|
278 |
|
aloin kammeta itseään ylös sängystä |
|
279 |
|
mihin suuntaan meidän ei ainakaan kannattaisi mennä |
|
280 |
|
miksei hirviö poistunut paikalta tai vienyt raivoaan sapelikäsien niskaan |
|
281 |
|
vastasin kuitenkin myöntävästi tukukin kysymykseen |
|
282 |
|
äänestin mietinnön puolesta huolimatta useista varaumista joita minulla edelleen on |
|
283 |
|
äänestämme näiden seikkojen perusteella |
|
284 |
|
tietenkään nancyn ei tarvitse pelätä muukalaisten hyökkäämistä jos planeetta kerran on autio |
|
285 |
|
hurja haukkuu |
|
286 |
|
ja lampaita on |
|
287 |
|
kaupunki oli tiiviisti rakennettu korkeiden muurien sisään |
|
288 |
|
ikään kuin minä tietäisin mitä olennolle pitää tehdä jos sille tapahtuu jotain |
|
289 |
|
helmiä sioille |
|
290 |
|
mutta myöhäistä se ei enää tässä vaiheessa oli |
|
291 |
|
onko hän robotti |
|
292 |
|
mitäköhän piirros oikein tarkoitti |
|
293 |
|
mokomatkin tappiaisten ystävät |
|
294 |
|
sen nimi vois olla sapsu sanoi raivo |
|
295 |
|
heinäsirkat sirittävät helteisellä rinteellä |
|
296 |
|
sen täytyi olla raivo taas pelaamassa jotain peliä |
|
297 |
|
mitä syödään tänään |
|
298 |
|
äänestämme nyt neljästä yhteispäätösmenettelyn soveltamisalaan kuuluvasta mietinnöstä |
|
299 |
|
niin että päästään lähtemään |
|
300 |
|
samassa valot räpsähtivät päälle |
|
301 |
|
john ei häntä estänyt lähtemästä |
|
302 |
|
se että arkkimme matkaa yhä ehjänä avaruuden halki on hänen urhollisuutensa ansiota |
|
303 |
|
nostin pääni korkealle ylös ylpeänä |
|
304 |
|
paljastaa kuopan pohjan |
|
305 |
|
missä se on |
|
306 |
|
tällä hetkellä aivan ja iäksi |
|
307 |
|
lisäksi on tärkeää että kaikilla yhteisön jäsenillä on mahdollisuus osallistua päätösten valmisteluun |
|
308 |
|
mysteerimiehen matko |
|
309 |
|
minun olisi tehtävä tästä ilmoitus |
|
310 |
|
mutta mene nyt sentään sänkysi |
|
311 |
|
kolmikon poistuttua neuvottelemaan jonnekin aloimme raivon kanssa spekuloimaan mistä mies oli tullut |
|
312 |
|
niin mitenkäkö se sitten oli |
|
313 |
|
haluaisin mielelläni osallistua |
|
314 |
|
eli oliot olivat selkeästi valmiita napostelemaan meidät välipalaksi |
|
315 |
|
rannat alkoivat lipua vielä nopeammin ohitse |
|
316 |
|
paljon kiitoksia |
|
317 |
|
jos uffe ei tästä selviäisi mitä se kertoisi hydruksen vaarallisuudesta |
|
318 |
|
mitä jos tuuli kääntyy kesken matkan |
|
319 |
|
suositusta on perusteltua jatkaa jotta altistusta lähikontakteille ja tartuntariskille voidaan vähentää |
|
320 |
|
äänellä on näillä aloilla keskeinen merkitys |
|
321 |
|
he olivat saaneet minut kiinni itse teosta |
|
322 |
|
apelleet olivat natistaneet |
|
323 |
|
hän on jo melkein täydellisesti tyyntynyt |
|
324 |
|
menin tuttuun tapaan herkkukojulle |
|
325 |
|
äänestimme yrityksiä ja kasvua tukevista sisämarkkinoista laaditun mietinnön puolesta |
|
326 |
|
peräännyimme luukkua kohti osoittaen liskoja aseillamme |
|
327 |
|
äänestimme hyvinkin tekstistä jossa puhuttiin itsenäisestä oikeudellisesta elimestä |
|
328 |
|
helsingin yliopisto on kaksikielinen |
|
329 |
|
äänestin sen vuoksi päätöslauselmaesitystä vastaan |
|
330 |
|
sota oli selvästi voitettu ja quique asteli torin halki kohti eduskuntataloa |
|
331 |
|
hän oli lähtemäisillään |
|
332 |
|
matkamme keskeytyi rihabin pysähtyessä paikoilleen |
|
333 |
|
äänestämme tämän vuoksi mietintöä vastaan |
|
334 |
|
knut kaatui polvilleen maahan ja vaikeroi tuskissaan |
|
335 |
|
huomasin myös victorin olevan hereillä |
|
336 |
|
läksin pappilaan |
|
337 |
|
tuo tänne petu se täkki |
|
338 |
|
äänestimme näin ollen tietenkin mietintöä vastaan |
|
339 |
|
ja panee poliisit viinoistakin ahdistamaan |
|
340 |
|
samassa ajatus tuli minuun kuin salama kirkkaalta taivaalta |
|
341 |
|
arkin ilmalukko aukesi |
|
342 |
|
jo minä joudun epätoivoon |
|
343 |
|
arvoisa puhemies hyvät kollegani pyydän teitä kiirehtimään |
|
344 |
|
äänestin parlamentin ja komission välisen uuden puitesopimuksen puolesta |
|
345 |
|
en halua ajaa autolla töihin |
|
346 |
|
niin se on |
|
347 |
|
kerran hän näytti minulle miten dynamiittipötköjä räjäytetään rakennustyömailla |
|
348 |
|
olimmeko kenties ohjautuneet pois kurssilta kohti mustan aukon tapahtumahorisonttia |
|
349 |
|
sähkön leiskunta oli tavallaan kaunista katseltavaa |
|
350 |
|
oli kulunut jo puoli tuntia rihabin ulosmarssista kun oveemme jälleen koputettiin |
|
351 |
|
turvallisten sosiaalisten kontaktin mahdollistamiseksi edistetään uusia käytäntöjä esimerkiksi hoivayksiköissä |
|
352 |
|
äänestin kuitenkin mietinnön puolesta |
|
353 |
|
väistäkää nancy kiljaisi aina niin neuvokkaana ja osoitti aseen meidän suuntaan |
|
354 |
|
äänestäjien kysymykset ja huomiot osuvat aivan naulan kantaan |
|
355 |
|
mutta ei tuli syttynyt vielä |
|
356 |
|
äänestimme näin ollen näitä kahta mietintöä vastaan |
|
357 |
|
uikuttaen se juoksee topin haarojen väliin |
|
358 |
|
emme voi pysyä hiljaa tämän pian uhkaavan humanitaarisen katastrofin edessä |
|
359 |
|
kuvittelimme olevamme elämämme kunnossa arkissa mutta toisin kävi |
|
360 |
|
samassa ovi avautui entisestään paljastaen hijabiin sonnustautuneen naisen jonka kasvoilla oli epäileväinen ilme |
|
361 |
|
äänestämme tästä uudelleen |
|
362 |
|
siikamäen rautatieasema on suomen rataverkolla pieksämäen kaupungissa etelä savossa rata osalla pieksämäki joen suu sijaitseva rautatieliikennepaikka |
|
363 |
|
mutta kyyneleitä ei hänellä enää ollut |
|
364 |
|
muuten en raivoltani kykenisi ajattelemaan selkeästi |
|
365 |
|
oletko nähnyt tämän elokuvan |
|
366 |
|
mutta ei kuulu hiljaistakaan lehmien ammumista |
|
367 |
|
häntä ei voisi päästää pakoon vaan minun olisi kuulusteltava häntä |
|
368 |
|
suomen kaltaisen pienen maan hyvinvointi on kiinni siitä että koulutusjärjestelmämme on huippuluokkaa |
|
369 |
|
ihan kylmästihän minä häntä katselen |
|
370 |
|
lattialla on vettä |
|
371 |
|
työnsin pääni ohjaamon ovesta ja utelin laskeutumisaikaa |
|
372 |
|
kuinka joku ulkopuolinen saattoikaan myrkyllisillä sanoillaan tulla rikkomaan ilon harmoniaa |
|
373 |
|
jussi odotti |
|
374 |
|
äänestämme tämän vuoksi näitä kahta direktiiviä vastaan |
|
375 |
|
ainoa vaihtoehto oli pakomatka avaruuteen |
|
376 |
|
puettuani katson ikkunasta ulos säätä |
|
377 |
|
täällä yleisin kuolinsyy oli vanhuus |
|
378 |
|
finianin selkä alkoi pian puskemaan hikeä vatsaani vasten |
|
379 |
|
eihän heillä mitään muutakaan vaihtoehtoa ollut |
|
380 |
|
voi kamala farida sanoi myötätuntoisesti missäs ne sun lapset nyt on |
|
381 |
|
ehkäpä juuri siksi mysteerimieskin ehdotti juuri sen aluksen kähveltämistä |
|
382 |
|
millä todennäköisyydellä homopari törmää ensimmäiseksi lesbopariin |
|
383 |
|
toivon todella että lonkeroiset ovat sukupuuttoon kuollut laji |
|
384 |
|
istun keinussa hiljaa katsellen tyhjyyteen |
|
385 |
|
ne olivat aina yhtä iloisia jälleennäkemisestä |
|
386 |
|
äänestin eri puolueryhmien esittämän yhteisen päätöslauselmaesityksen puolesta |
|
387 |
|
ja kaikkea ajennustelee |
|
388 |
|
eikö nyt enää solakaan ole rauhoitettu |
|
389 |
|
tuolla kauempana oli hovin karjaa |
|
390 |
|
söimme illallista ja katsahdin arkin ikkunasta los |
|
391 |
|
harmikseni minun oli todettava että olin taas kerran aliarvioinut mysteerimiehen pahemman kerran |
|
392 |
|
semmoiselta se toisistakin tuntui |
|
393 |
|
äänestän ehdotusta vastaan monestakin syystä |
|
394 |
|
en ikinä onnistunut ymmärtämään miten arkin painovoima oikein toimii |
|
395 |
|
siellä oli ihmisen hyvä olla |
|
396 |
|
riuhtoen hän sen sitoo |
|
397 |
|
he tuovat tiedon |
|
398 |
|
äänestin kollegojeni tavoin mietinnön puolesta |
|
399 |
|
ensimmäiselle miehelle sai kolme lasta |
|
400 |
|
yhtäkkiä kuului tavallista räjähdystä voimakkaampi rysäys ja kapteeni alkoi huutaa mikrofoniin |
|
401 |
|
finianin kasvoilta paistoi epätoivo |
|
402 |
|
pistimme näytteitä reppuun kun työnnyimme syvemmälle pöpelikköön |
|
403 |
|
vuoteella hän oli päivän toisensa jälkeen |
|
404 |
|
eihän sitä koskaan tiedä onko hydruksen ihmisistä meidän apujoukoiksi |
|
405 |
|
oikein moottorilla yhä pöyhkeämmästi |
|
406 |
|
äänestin mietinnön puolesta sillä pohjimmiltaan siinä vastutetaan tätä suuntausta |
|
407 |
|
onpa hän koettanut ettei niitä tulisikaan |
|
408 |
|
tähdenlentojenko varalta minä sen olisin tänne kuskannut |
|
409 |
|
hän ei tiennyt enää mitään |
|
410 |
|
niitä on niin paljon |
|
411 |
|
siitä se tulee |
|
412 |
|
kaikki hänet tuntevat |
|
413 |
|
niin kuuluu kirous ja kauhea karjaisu |
|
414 |
|
äänestämme siksi kyseistä kohtaa vastaan |
|
415 |
|
hän lähtee matkalle |
|
416 |
|
mistä siskoni nyt tähän aikaan tänne oli tullut |
|
417 |
|
mysteerimies oli oppinut moraalinsa taruista elokuvista ja peleistä |
|
418 |
|
menin hämilläni naisen reaktiosta |
|
419 |
|
hänen mieltään karvasteli |
|
420 |
|
äänestin mietinnön puolesta |
|
421 |
|
ah oma nimikkohytti |
|
422 |
|
pääaukiolla oli kännissä markkinat |
|
423 |
|
vain tuntia aikaisemmin olimme mieheni kanssa tunteneet suurinta iloa |
|
424 |
|
john peitti kädellä silmiään |
|
425 |
|
annoin miehen päästä karkuun |
|
426 |
|
raivo ymmärsi myös tilanteen eikä pahastunut siitä että jouduin poistumaan nopeasti paikalta |
|
427 |
|
äänestämme nyt äänestyksen lykkäämistä koskevasta kollegamme ehdotuksesta |
|
428 |
|
äänemme kaikuvat kuuroille korville elleivät ne saa seurakseen tarvittavaa poliittista tahtoa |
|
429 |
|
nyt vasta loppusuoritukseni alkaa |
|
430 |
|
tytöt tulivat virkeiksi hyppivät ja iloitsivat |
|
431 |
|
äänestän määrätietoisesti ja vakaumukseni mukaisesti sen puolesta |
|
432 |
|
siinä joukossa on neitikin |
|
433 |
|
hän rohkaisi luontonsa ja lähti |
|
434 |
|
talo syttyi tuleen |
|
435 |
|
mitä lienee opettaja tarkoittanut |
|
436 |
|
en minä tullut hydrukselle takaisin vaan tutkimaan jotain luolaa |
|
437 |
|
verta alkoi valua vuolaasti haavoista |
|
438 |
|
kestävä kehitys ja vastuullisuus tulee korostumaan yliopiston toiminnassa |
|
439 |
|
illalla kaikki oli vihdoin valmista ja kokoonnuimme pihalle juhlistamaan uutta kotiamme |
|
440 |
|
äänestin sen vuoksi ehdotuksen puolesta |
|
441 |
|
alaveräjän raosta pujahtaa topi saunalle |
|
442 |
|
etsimellä löysin viimeinen mysteerimiehen |
|
443 |
|
olin menettänyt kaiken |
|
444 |
|
jokaisella yliopistolaisella on oma tehtävänsä päämäärä mettoteuttamisessa |
|
445 |
|
siellä isturoaliisten sahvalla |
|
446 |
|
ja kerättyämme kaikkien ideat oli selvää että suuri enemmistö oli osalonin kannalla |
|
447 |
|
martti suuteli yhä hänen hiuksionsa |
|
448 |
|
äänestin mietintöä vastaan näistä ja muista syistä |
|
449 |
|
hedelmän maku oli vieläkin suussa enkä halunnut toista vastaavaa kokemusta |
|
450 |
|
miten helposti hydrus olikaan taas vaatinut uforinsa |
|
451 |
|
ja piippukin kädessä vapisee |
|
452 |
|
nancy tokaisi että oven saa avata mutta kaikkien on oltava näköetäisyydellä sukkulasta |
|
453 |
|
sinne paista huvinan kuisti kelluvine lyhtyineen |
|
454 |
|
ja kuuluivat keskenään nauravankin |
|
455 |
|
ammuin siltä aivot pellolle sen enempää pohtimatta mikä pötkylä mahtoi olla kyseessä |
|
456 |
|
voi hyvän kerran |
|
457 |
|
sellainen joka selviäisi maapallolla paljon ihmisen jälkeenkin |
|
458 |
|
saisihan hän sinne sitten tulloinkin tietää |
|
459 |
|
äänestin kommunistisen vasemmiston esittämiä tarkistuksia vastaan |
|
460 |
|
kun kaikki oli lahdattu aloin jälleen etsiä päivän pääsaalista mysteerimiestä |
|
461 |
|
kauniit ovat silloin kalpeansiniset järvet |
|
462 |
|
ne renkaat tyyntyvät ja hälvenevät |
|
463 |
|
äänestin mietinnön puolesta koska siinä kunnioitetaan kysyistä tasapainoa |
|
464 |
|
lapset itkevät |
|
465 |
|
hän melkein itki |
|
466 |
|
siirtokunta oli vihdoin valmis ja hän voisi kommunikoida asiasta mars tukikohtaan |
|
467 |
|
sen sisällä näytti olevan hauska olla |
|
468 |
|
käkriäinen tallustelee tuvan portaiden luo |
|
469 |
|
aivoihin kuin ketään ei olisi kiinnostanut enää valvoa mitään maapallolla |
|
470 |
|
lähetä automaattinen vastaus |
|
471 |
|
eihän tällä planeetalla kukaan minua tunne |
|
472 |
|
nyt tilanne oli kuitenkin se että knut ja ritva olivat ainoat arkissa |
|
473 |
|
sitä saatte |
|
474 |
|
mitenkä tässä on ennättänyt sitä keitellä |
|
475 |
|
raivo otti vihkosen käsiinsä tarkisteltavaksi ja avasi ensimmäisen sivun |
|
476 |
|
äänestimme erikseen neljännestä mutta emme viidennestä luetelmakohdasta |
|
477 |
|
luin tänään mielenkiintoisen artikkelin |
|
478 |
|
vieraita ventukselle |
|
479 |
|
onko se kalevalaisen metsän sinipiika |
|
480 |
|
mikko lämmitti saunaa |
|
481 |
|
taas ei kuulu mitään |
|
482 |
|
äänestimme kuitenkin tyhjää sillä mietinnössä hukattiin tilaisuus puuttua vakavaan ongelmaan |
|
483 |
|
äänestämme mielellämme mietinnön puolesta olosuhteet ja äsken kuvailemani varaukset huomioon ottaen |
|
484 |
|
akkadin kielellä hänet tunnettiin nimellä kirraa tai kirro |
|
485 |
|
kuinka he voisivatkaan ymmärtää tekojeni jaloutta |
|
486 |
|
knut ei vaikuttanut olevan juttutuulella joten päätin itsekin olla hiljaa |
|
487 |
|
mennäänkö pois tästä |
|
488 |
|
pikku sanelma hihittää ja hyppii |
|
489 |
|
äskeisellä nuotilla laulaa hän uutta laulua |
|
490 |
|
äänestin kompromissipäätöslauselmaa vastaan koska se on pahoin epätasapainossa |
|
491 |
|
ja entas lehmät |
|
492 |
|
asuuko kukaan pohjoisnavalla |
|
493 |
|
eikös se uni nyt tule |
|
494 |
|
tai vähentää yksi apulaina |
|
495 |
|
joka päivä kävälän toimistolle |
|
496 |
|
kuultuaan tämän mysteerimi äs kävi välittömästi koodinsa läpi ja poisti rajoituksen |
|
497 |
|
ne olivatkin ne kaksi näytettä jotka olemme pystyneet analysoimaan yön aikana |
|
498 |
|
mitähän nyt tullee |
|
499 |
|
äänestän tämän asetuksen puolesta koska asia koskee juuri valvontajärjestelmää |
|
500 |
|
näimme kuvasta että liskot partioivat vieläkin luukulla |
|
501 |
|
mutta selittäkää se nyt myöskin tuolla |
|
502 |
|
jaana oli puukottanut heitä selkään |
|
503 |
|
en kerennyt kissaa sanoa kun mies jo juokstiähänsä |
|
504 |
|
äänestän siis niiden puolesta |
|
505 |
|
lähtisimmekö matkaan jo heti huomenna |
|
506 |
|
arvoisa puhemies hyvät kollegat esitän lämpimät kietokseni sapsalaiselle eläinlääkäreille |
|
507 |
|
taikka näki nälkää sen viikon |
|
508 |
|
liittyisikö se jotenkin lonkeroisten ilmaantumiseen vai oli kä kyse sattumasta |
|
509 |
|
lieneekö se jo mennyt niityllä |
|
510 |
|
mutta raivoa ei enää näkynyt |
|
511 |
|
eikä hän pahemmin ollut kysellytkään |
|
512 |
|
äänestimme siten tätä tekstiä vastaan joka on samalla kertaa sekä typerä että vasten mielenä |
|
513 |
|
sanansa sanottua mies painelitiäänsä |
|
514 |
|
samuel kuoli eilen illalla sydänkohtaukseen ja tänään on autajaiset |
|
515 |
|
ja aloimme lastaamaan ydinkärkeä alukseen |
|
516 |
|
vapa on anna tuohan häipytehänsä |
|
517 |
|
kaisa näytti syventyvän työhänsä |
|
518 |
|
se on hyvä kuulla |
|
519 |
|
jaanan järjestämä yhteyshenkilö oli meitä vastassa |
|
520 |
|
halusin löytää uudelta planeetalta jotain yhtä kummallista |
|
521 |
|
he ritva muistatsä enää mua knut kysyi minut nähdessään |
|
522 |
|
en niin nuorena osannut vielä ymmärtää miltä hänestä mahtoi tuntua joutuessaan luopumaan minusta |
|
523 |
|
sinä saara |
|
524 |
|
olimme vääntäneet tarjoilut jo liki valmiiksi asti kun ovelta alkoi kuulua rapinaa |
|
525 |
|
terassit täyttyivät iloisista ihmisistä ja elämänrytmimme muuttui helteessä välimerelliseksi |
|
526 |
|
kärpäset kimisevät |
|
527 |
|
eikö voisi keittää niistä jauhoista |
|
528 |
|
taivaasta |
|
529 |
|
leikkiä se oli |
|
530 |
|
mutta korvissa soittaa |
|
531 |
|
hän naikorakentia lisää kaltaisiaan |
|
532 |
|
vuoren huipulla kuski oli aivan lopen uupunut |
|
533 |
|
tuollainen piittaamattomuus saattaa sekä matkustajat että ulkopuoliset jalankulkijat suureen vaaraan |
|
534 |
|
äänestän tyhjää lopullisessa äänestyksessä |
|
535 |
|
äänestin epähuomiossa sitä vastaan |
|
536 |
|
se kohottaa pystykorviaan |
|
537 |
|
viinankuljettajia |
|
538 |
|
ja mitä sinä hänelle aiot |
|
539 |
|
pitää panna pojat ja tytöt työhön |
|
540 |
|
hoitaja kynsäisi korvallistaan |
|
541 |
|
pistin diegon tekemän kypärän päähäni ja katsoin ulos ikkunasta |
|
542 |
|
otin victorin kainalooni meidän nauttiessamme aistiemme täydeltä pelottavien suurten asteroidien räjähtelyn kauneudesta |
|
543 |
|
sanelma innostuu |
|
544 |
|
tämä oli helppoa sillä kannattajia oli kaikilta elämän osa alueilta |
|
545 |
|
äänestin päätöslauselmaa vastaan vaikka kannatankin vahvasti eläinten hyvinvoinnin suojelua |
|
546 |
|
levyn sisältö oli täynnä salakirjoitettua dataa joka sisälsi viestintää arkkien ja marssin välillä |
|
547 |
|
vihaiset ajatukseni keskeytyivät äkisti kun finian kyykistyi eteeni |
|
548 |
|
äänestin mietinnön puolesta innokkaasti ja epäröimättä |
|
549 |
|
äänestin siksi asiakirjan hyväksymisen puolesta |
|
550 |
|
mysteerimies tiesi tarkkaan mistä naruista vetää ohjatakseen ilmattaren käytöstä |
|
551 |
|
siinä on päänalusena kylvetty saunavasta |
|
552 |
|
tästä syystä hallitus on päättänyt valmiuslain käyttöönottoasetuksilla jatkaa osan valmiuslain pykälien toimivaltuuksien käyttöä |
|
553 |
|
ei herrasväkeä eikä varsinkaan ylpeitä talonpoikia |
|
554 |
|
mutta hän osasi aavistaa ettei kuolunuhreilta vältytty |
|
555 |
|
runkohuoneen länsipäädyn ikkuna aukot ovat alkuperäiset |
|
556 |
|
saattoihan mokoman edessä olla sitäkin |
|
557 |
|
ja yhtäkkiä tulee ruispellon aidan nurkkaus |
|
558 |
|
pitihän se arvata uhka oli lavastettu |
|
559 |
|
maala he kykenivät liikua nopeasti suurten hyppivien liskojen avulla |
|
560 |
|
ei ole lähellä ketään |
|
561 |
|
mauno katsoo tuokion hänen menoaan |
|
562 |
|
nyt pitäisi vielä keksiä koodi |
|
563 |
|
aa sainpas sen kiini |
|
564 |
|
mitä diego ja malik tuumaisivat tämän päivän tapahtumista |
|
565 |
|
kuulukoi tähän jonkinlaisia etuja |
|
566 |
|
hän kaatui kasvoilleen ja kirosi hiljaa |
|
567 |
|
ja olenko edes siinä asemassa että voisin taistella kohtaloani vastaan |
|
568 |
|
rosina selittää vähän lisää |
|
569 |
|
kyllä tuo on hythuuslaisen oma lippu sen me nostamme sakon |
|
570 |
|
hauskaa pikkujoulua |
|
571 |
|
kallion päällä sain vahvistuksen aavistukselleni |
|
572 |
|
rasina on suuttunut |
|
573 |
|
joni puuskutti paikalle mutta siellä ei näyttänyt olevan ketään |
|
574 |
|
mitä järkeä tässä enää on |
|
575 |
|
varmaan siellä sataa |
|
576 |
|
kaamas koputus ovelle |
|
577 |
|
ei auta kuin ataa asiad omiin käsiin |
|
578 |
|
naoko muijauttii semiään |
|
579 |
|
äänestimme vahingossa sitä vastaan |
|
580 |
|
talo se asuu suru |
|
581 |
|
tähän kymmesen vuokstamään minä puolta |
|
582 |
|
onaha tuttu tutkia siitä takai |
|
583 |
|
se on sellainen |
|
584 |
|
ja hän lauloi ja tanssi |
|
585 |
|
mitä tekisi |
|
586 |
|
tilanne on yhä vakava |
|
587 |
|
katsoin häntä hölmistyneenä |
|
588 |
|
kun syövät sellaisiakin kuin kärpässien ja ruttopunaisia |
|
589 |
|
eikö niillä ole parempaa tarjolla |
|
590 |
|
mutta alma vielä pidätti |
|
591 |
|
onhan ensi yö valvomista |
|
592 |
|
tiibetiläiset monkit pitivät tiibetinspanielia pyhänä eläimenä |
|
593 |
|
äänestimme viisumien biometriikkaa vastaan |
|
594 |
|
minun pitäisi olla parempi |
|
595 |
|
sytyttäisitkö alakertaan valot |
|
596 |
|
kallio pihan vieressä kaikuu |
|
597 |
|
istahdimme puun juurelle ja katsoin ylös |
|
598 |
|
minua jännitti kovasti hänen puolestaan |
|
599 |
|
aapeli hirnahtelee vain |
|
600 |
|
haluan painottaa että sivistys ja maamme tulevaisuus perustuvat yliopistoissa tehtävään tutkimukseen ja opetukseen |
|
601 |
|
ja se ihmetyttää käkriäistä |
|
602 |
|
ilmattaren joukot olivat tiettävästi jo vallanneet tupuhojon mikä ei sinänsä tule yllätyksenä |
|
603 |
|
heitä kiinnostivat kaukaiset maat ja niiden kätkemät aarteet |
|
604 |
|
no kaipa se käy näinkin ajattelin ja nousin miehen jykevän selän kyytiin |
|
605 |
|
äänestin loppujen lopuksi tyhjää koska olen huolestunut erityisesti maaperään liittyvistä asioista |
|
606 |
|
saara on noussut aivan äidin luokse |
|
607 |
|
mutta jussista se estely tuntui ivailulta |
|
608 |
|
sytytin uuden soihdun ja marssin kohti puuhirviötä |
|
609 |
|
samalla huomasin jotain outoa |
|
610 |
|
parantavatko he maailmaa teoilla vai kaljaa kittaamalla |
|
611 |
|
hydruslaisten naapurit |
|
612 |
|
hänet kun oli nimitetty joukkojen johtoon |
|
613 |
|
ylempiin kerroksiin pääsi tikkaita ja telineitä pitkin |
|
614 |
|
mutta ei häntä kukaan katsokaan |
|
615 |
|
olemme täällä koska uskallamme ajatella omilla aivoillamme |
|
616 |
|
katsoin hirvityksen suuntaan ja hieraisin silmiäni |
|
617 |
|
mitä suloutta on väkisin annetulla ystävyydellä |
|
618 |
|
mutta ei siinä kyllin |
|
619 |
|
kotiuttaminen tapahtuu viranomaisen tekemän tapauskohtaisen harkinnan perusteella lainsäädäntöömme sekä kansainväliseen oikeuteen nojaten |
|
620 |
|
he saivat töllit pysymään pystyssä sotkemalla hiekkaan vahukuhu pensaan lehtiä |
|
621 |
|
silmät olivat ummessa kasvot levolliset |
|
622 |
|
mysteerimies lupasi kannattajilleen suurta muutosta |
|
623 |
|
tarjan oli tarkoitus hoitaa pommitouhdo |
|
624 |
|
palasin kahvikuppi kourassa työpisteelleni |
|
625 |
|
sen keskellä oli kiviä eivätkä sen rantaviivat olleet suorat vaan mutkittelevat |
|
626 |
|
anteeksiantamatonta |
|
627 |
|
kaiken tämän menetyksen ja epätietoisuuden keskellä aika alkoi kuitenkin olemaan kortilla |
|
628 |
|
ilmeisesti arkkiin oli tulossa erityisen paljon vauvoja |
|
629 |
|
valokuvaajana modotti tunnetaan erityisesti meksikon maaseudun ihmisten kasvien ja seinämaalausten kuvaajana |
|
630 |
|
istuimme tutkimusaluksessa matkalla hydrukselle |
|
631 |
|
pavel tarkista happitaso enne ku avataan ovi |
|
632 |
|
turvajärjestelyt avaruusaluksille olivat tiukemmat kuin kitsaan pankkiirin kukkaron myörin |
|
633 |
|
alma hieman punastui |
|
634 |
|
silmäni lupsuivat kiinni mutta jollain tahdon voimalla sain avattua ne yhä uudelleen ja uudelleen |
|
635 |
|
se vaikutti kelpaavan sellaisenaan tukukille ja aloimme kuvata viestiä |
|
636 |
|
mutta lasin voi peittää sisältä |
|
637 |
|
marilla ei ollut siihen sanomista mitään |
|
638 |
|
ne vain kimpoilivat mysteerimiehestä ja hänen häkistään poispäin |
|
639 |
|
äänestin mietintöä vastaan yhdessä konservatiivikollegoideni kanssa |
|
640 |
|
matka taitettaisiin usealla aluksella |
|
641 |
|
huudoistani huolimatta uffee ja finian kahlasivat pidemmälle mereen ja lopulta ryhtyivät uimaan |
|
642 |
|
hän harppailee kiireesti miesten aitan luokse |
|
643 |
|
mutta nyt minun oli noustava tekemään perheelleni aamupalaa |
|
644 |
|
suomalaisen kansanrunoni juuret ulottuvat pitkälle ensi historiaa |
|
645 |
|
takaapäin tulleen ampujan luodeista ensimmäinen osui pääministeriä selkään haavoittaen häntä vaikeasti |
|
646 |
|
ja sen neidinkin perässä |
|
647 |
|
äänestimme tyhjää mietinnössä olevien ristiriitaisuuksien vuoksi |
|
648 |
|
helppohan se on uffen ja finianin olla |
|
649 |
|
alentakaammia vahvistakaamme nopeusrajoituksia |
|
650 |
|
mutta saikohan se juutas jauhoja myllyltä |
|
651 |
|
liekö mennyt ulos |
|
652 |
|
kaikki on vain simulaatiota silmänlumetta |
|
653 |
|
mutta korkeimpana kaikuu rosinan ääni |
|
654 |
|
kauniita kirjoja joissa puhuttiin kansastakin |
|
655 |
|
palauta tuli pian paikalle |
|
656 |
|
aakkosjärjestys on tyystin toinen |
|
657 |
|
hetkiäkään epäröimättä malik käski meitä seuraamaan häntä |
|
658 |
|
aidan takana on karviaismarjapensaita homeen hävittämiä |
|
659 |
|
äänestin mietintöä ja direktiiviä vastaan aivan kuten tämän ehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä |
|
660 |
|
esimerkiksi tavara ja rahtiliikenne on sallittu |
|
661 |
|
topi suuttuu |
|
662 |
|
kukaan ei huomannut hänen robottiuttaan |
|
663 |
|
niitä on hilattava lisää |
|
664 |
|
äänestämme direktiiviehdotuksen puolesta vain siinä tapauksessa että nämä kaksi puutetta korjataan |
|
665 |
|
hän oli kuin suutuksissaan äidillä |
|
666 |
|
se komentelisi työhön |
|
667 |
|
hyvä jos ei se pamahda jo ennen laskeutumista |
|
668 |
|
näkyvä uhka on paljon näkymätöntä helpompi selättää |
|
669 |
|
kuka minulle nyt maasta laittaisi viestiä |
|
670 |
|
kuulin kuinka hirviö vaikeroi tuskissaan |
|
671 |
|
tämä rakenteellistunut eriarvoisuus oli aika purkaa ja siihen voisi auttaa ainoastaan vallankumous |
|
672 |
|
ei hän niin pian tuosta pääse |
|
673 |
|
yritin juosta pakoon mutta turhaa |
|
674 |
|
näki kaikki heidät erikse |
|
675 |
|
kaikki riemastuivat |
|
676 |
|
äänestäjieni ei pitäisi kärsiä niistä |
|
677 |
|
äänestämme mietintöä vastaan vastalauseena niille jotka edistävät yhä suuren paristoa |
|
678 |
|
vastat hutkivat |
|
679 |
|
välillä ympyrät olivat suuria välillä pieniä välillä sisäkkäen välillä lomittain |
|
680 |
|
ensin keksittiin planeetalle nimi ja sitten käynnistettiin suunnittelukilpailu planeetan lipusta |
|
681 |
|
äänestin mietintöä vastaan koska minusta se on haitallinen syrjäisimmille jäsenvaltioille |
|
682 |
|
päivä oli kääntynyt iltaan ja aurinko oli alkanut laskea |
|
683 |
|
helmensukeltaja on harvinainen ammatti |
|
684 |
|
mysteerimies oli nimittäin käyttänyt vuosia aikaa tutkiakseen ilmatarta hänen käytöstään heikkouksiaan ja vahvuuksiaan |
|
685 |
|
ne ovat kaikki lämpimiä muistoja hänestä muistoja jotka pitäisivät hänet elossa meissä jokaisessa |
|
686 |
|
selasi hydrus olla mellätti kutsuvasti |
|
687 |
|
sitten tapahtui jotain odottamatonta |
|
688 |
|
äänestin autoteollisuuden tulevaisuudesta laadituin yhteisen päätöslauselmaesityksen puolesta |
|
689 |
|
olipa kiinustavaa elokuva |
|
690 |
|
oven takana ei ollut tällä kertaa kahta kiinalaismistä manne rihab a farida |
|
691 |
|
kohti ilmattaren joukkoja |
|
692 |
|
äänestetään vihreiden ryhmän pyynnöstä |
|
693 |
|
isabellelle on tehty maksan siltä kun se oli pieni |
|
694 |
|
nancy asettautui istuman näyttöjen eteen |
|
695 |
|
avasin tankin luukun |
|
696 |
|
hän oli tullut oven taakse herättämään minua |
|
697 |
|
mutta missäs on topi |
|
698 |
|
heidät olisi eliminoitava hinnalla millä hyvänsä |
|
699 |
|
meidän tehtävänämme on jatkaa tätä perinnettä |
|
700 |
|
hirvitys hyökkäsi sitä lähinnä olevan tankin kimppuun |
|
701 |
|
äänestämme siis tämänsuuntaisten tarkistusten puolesta |
|
702 |
|
kuin kimppoon ampuen |
|
703 |
|
hän oli aina ollut niin taiteen että arvasinkin että hän voisi voittaa |
|
704 |
|
avasin silmäni ja aloin tokkurassa prosessoida sitä mitä tukuk oli juuri san ollut |
|
705 |
|
nyt on tullut sinun vuorosi |
|
706 |
|
ja siihen luottivat toisetkin |
|
707 |
|
äänestimme tietenkin tätä kohtaa vastaan |
|
708 |
|
äänestimme näin ollen nukuista suositusta vastaan |
|
709 |
|
ja sillä oli korvat päässä punaiset |
|
710 |
|
eikä rakkine seot avaimellekaan paikkaa |
|
711 |
|
äänestin direktiivin hylkäämistä koskevan tarkistuksen puolesta |
|
712 |
|
äänestimme siis kyseisiä tarkistuksia vastaan ja koko tekstistä tyhjää |
|
713 |
|
diskurssianalyysin taustateoriihen kuuluu sosiaalisen konstruktionismin käsitys |
|
714 |
|
polutonta rinnettä sakeaan viidakkoon |
|
715 |
|
ylpeä se oli ollut kesällä |
|
716 |
|
äänestän tätä tekstiä vastaan |
|
717 |
|
äänestimme luonnollisesti mietinnön puolesta |
|
718 |
|
äänestän näin ollen tyhjää koska ehdotuksen sisältyy sekä kielteisiä että myönteisiä kohtia |
|
719 |
|
lääkäri saapui paikalle |
|
720 |
|
äänestämme siten näiden kaikkien syiden takia tämän sopimuksen ratifiointia vastaan |
|
721 |
|
tuodakseen joukkoja maasta auttamaan vallankumouksessa mysteerimies oli järjestänyt kymmenkunta sota alusta maahan |
|
722 |
|
koljettaja löysi paikalle ilman vaikeuksia |
|
723 |
|
äänestimme siksi mietinnön puolesta |
|
724 |
|
äänestin mietinnön sisältämien suositusten puolesta |
|
725 |
|
se ei matorohdot paljaaltaan |
|
726 |
|
äänestäjät eivät vakuutu myötätunnostamme |
|
727 |
|
äänestän tänään tämän päätöslauselman puolesta |
|
728 |
|
ideointiaika kului umpeen |
|
729 |
|
missä oikein olin |
|
730 |
|
mieleeni alkoi hiviä paniikki |
|
731 |
|
ja helpommalla riuhtaisisi |
|
732 |
|
eikä se ollut edes mutkainen matka |
|
733 |
|
äänestämällä mietintöä vastaan haluamme ilmaista että torjumme siinä esitetyt näkemykset täysin |
|
734 |
|
nuolia alkoi sataa ympärillämme |
|
735 |
|
opiskelkaa ja käyttäkää aikaa myös kasvamiseen ihmisinä ja tiedeyhteisön jäseninä |
|
736 |
|
hän sivuutti vanhimmatkin toverinsa |
|
737 |
|
mutta miten sekään on mahdollista |
|
738 |
|
miksei tarmo koskaan kehu minua kotona |
|
739 |
|
äänestimme mietintöä vastaan ja mehotimme hylkäämään komission ehdotuksen |
|
740 |
|
enkä ei ollut niin painava että sain painollani puun heilumaa |
|
741 |
|
äänestän mietintöä vastaan kannattamieni ekologian ja rauhan periaatteiden mukaisesti |
|
742 |
|
maistui pahalle puista |
|
743 |
|
tummatukka hyyili minulle ja sanoi |
|
744 |
|
ne ovat tieteellisesti oikeat ja poliittisesti tarpeellisia |
|
745 |
|
äänestin epäröimättä tämän mietinnön puolesta |
|
746 |
|
ja tarjoapa maulollekin vavahtavin käsin |
|
747 |
|
ei pässi kukkaroihinsa rahaa tarvitse |
|
748 |
|
saastaiset olennot olisivat jo hiljaa |
|
749 |
|
nämä käytännöt liittyvät muun ohella vierailuihin sosiaali ja terveydenhuollon yksiköissä |
|
750 |
|
äänestin mieli hyvin tämän mietinnön puolesta |
|
751 |
|
kenellä on hirsiä niistä pekaiseen |
|
752 |
|
en tiedä |
|
753 |
|
silloin john nousi ja läksi pois |
|
754 |
|
mysteerimiehen päivät olivat luetut |
|
755 |
|
e tavallinen vai tuttu parioiliaani matilda kysäisi |
|
756 |
|
se selkä ei koukistu ei notku |
|
757 |
|
silloin hätäänty repekka |
|
758 |
|
ne koostuivat eritavoin asetelluista ympyröistä |
|
759 |
|
otin naulakosta vanhan praadalaukkuni jämäpinsinne aamulla ani varhain teroittamani keittiö veitset |
|
760 |
|
en ollut enää pysyä aloillani innostuksestani |
|
761 |
|
äänestimme eilen epäluottamuslauseesta jota kannatimme ja jota olimme mukana esittämässä |
|
762 |
|
sen täytyy olla karmanlaki jonka ansiosta tekojeni oikeamielisyys palkittiin näinkin mahtikontisesti |
|
763 |
|
äänestän kaikkien tässä mietinnössä esitettyjen toimenpiteiden puolesta |
|
764 |
|
salainen iso metso |
|
765 |
|
haluan korostaa sivistystehtävämme tärkeyttä |
|
766 |
|
kahvia siemaillen hän näki valtiovallan kokistuvan |
|
767 |
|
ja nukkui taas pitkään |
|
768 |
|
nyt minun tarvitsisi enää voin odottaa sitä että minun perheeni julistettaisiin arkkiin lähteväksi |
|
769 |
|
saamansa laintuntemuksen johdosta hän alkoi työskentelemään itseoppineena asianajajana |
|
770 |
|
en enää tiennyt mitä ajatella |
|
771 |
|
se ei poistanut sitä ongelmaa että hän oli jo oppinut kaiken opittavan kokemushorisontissaan |
|
772 |
|
lapset rähisivät |
|
773 |
|
tietysti vastasit ett'et voissa apua |
|
774 |
|
jussin veri nousi loukkausta ajatellessa |
|
775 |
|
sillä hän oli minulle suomen kansa |
|
776 |
|
ihan tavallinen vähän littana häri sh tuumaili |
|
777 |
|
lähestyessäni välkettä muutkin nimeni kirjaimet tavautuivat kerta toisensa jälkeen morseaakkosin |
|
778 |
|
huudahtaa ettei siellä enää häkää tunnukaan |
|
779 |
|
sille ei yksinkertaisesti ollut tullut tarvetta |
|
780 |
|
joskus historian tapahtumat etenevät hiljaa ja hiipien ja katoavat nopeasti |
|
781 |
|
tärkeintä on rosinasta nyt jaohajensaanti |
|
782 |
|
on ollut omiakin töitä |
|
783 |
|
ylhäältä töyryltä jolla mekki on |
|
784 |
|
syöksyin välittömästi halaamaan siskoani |
|
785 |
|
lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti suomella on velvollisuus toimia lasten pelastamiseksi |
|
786 |
|
ja tähän viisauteen minun on laitettava uskoni |
|
787 |
|
katsoin touhua hetken paniikissa mutta huokaisin pian helpotuksesta huomattuani ettei heille käänny kuinkaan |
|
788 |
|
hallituksen tehtävä onkaan taas sellaisissakin tilanteissa vastuuta |
|
789 |
|
äänestämme nyt mietinnöstä |
|
790 |
|
euroopalla on kyky luoda pakautta |
|
791 |
|
tupuhojolla ei edes ollut omaa armeijaa |
|
792 |
|
mari intti ettei hän ole tehnyt |
|
793 |
|
voiko videoita tuoda suoraan jutubesta |
|
794 |
|
älä usko minun vihoittelevan |
|
795 |
|
kokouksessa oli tarjolla kahvia ja keksejä |
|
796 |
|
mutta kenonen ei ollut ääneti |
|
797 |
|
äänestin lopullisessa äänestyksessä direktiivin hyväksymistä vastaan |
|
798 |
|
sen oli oltava mysteerimiessä |
|
799 |
|
sellainen tuo on ollut kesäkin |
|
800 |
|
tämä tie vie mikkeliin |
|
801 |
|
ja hän saakin |
|
802 |
|
tervetuloa yliopistoon lukiaaiset |
|
803 |
|
malik voisi ehkä ohjastaa luotaimen tutkimaan luolaa tarkemmin myöhemmin |
|
804 |
|
ja niin sanoin sille herrallekin insinöörille |
|
805 |
|
tämä pätee komission toimikauteen viidessä vuodessa olisi kyettävä muuttamaan asioiden suuntaa lopullisesti |
|
806 |
|
alma oli siitä syvästi loukkautunut |
|
807 |
|
parasta kysyä muiden ihannoimalta mysteerimieheltä |
|
808 |
|
toivottavasti annabellestä ei tule yhtä villiä kuin nämä viikarit |
|
809 |
|
ja mitä he sillä erota tekisivät |
|
810 |
|
me tuskin planeetta suvaitsisikaan joukkoja ilman ensimmäistä horoaan |
|
811 |
|
hetki oli kulunut |
|
812 |
|
kokoontumisrajoitukset perustuvat epidemiologiseen arvioon taudin leviää tilanteissa ja se sosiaalisten kontaktien määrä on suuri |
|
813 |
|
minä olen vähän myöhässä mutta tulen niin pian kuin kerkiän |
|
814 |
|
siellä meitä oli vastassa suuri määrä verisiä ruumiita |
|
815 |
|
keskeytin tieteellisen monologini sillä lappuhoitohuonoen edustalla oli sammutettu |
|
816 |
|
äänestin mietinnön puolesta myös siksi ettei siinä ehdoteta liian yksityiskohtaista sääntelyä |
|
817 |
|
olentojen kohdalla päätettäisiin myöhemmin mutta nyt tärkeintä olisi saada vahva sotilashallitus perustettua ventukselle |
|
818 |
|
siinä repeää takki kainalosta |
|
819 |
|
äänestin siis tyhjää näistä kahdesta syystä |
|
820 |
|
haluan lopettaa tämän nyt |
|
821 |
|
sen vuoksi suomalaisten lasten tilanteen osalta yhteistyötaho on leirin kudoti hallinto |
|
822 |
|
hulluhan se sellainen mies |
|
823 |
|
aikani sorkittuani sai jonkinlaisen valintaikkunan näkyviin |
|
824 |
|
misteerimies tiesi välittömästi mitä tehdä |
|
825 |
|
monelta alkaa kahvitauko |
|
826 |
|
kuka tässä on syynä niiden suuruuteen |
|
827 |
|
äänestän niin että huomio kiinnitetään potilaisiin |
|
828 |
|
istuuduimme pöytään ja victor alkoi heti kysellä kuulumisia |
|
829 |
|
äänestimme ensin tarkistuksesta |
|
830 |
|
oman itsenne tähden näettekö |
|
831 |
|
käkriäinen meni kuin menikin saunaan |
|
832 |
|
päästyämme huiskiaisen lähelle annostelin nukutusaineen ja piikitin olentoa |
|
833 |
|
häne raapaisee reittään |
|
834 |
|
tiedä häntä |
|
835 |
|
mitähän se tarkoitti |
|
836 |
|
mysteerimies on uusi johtaja |
|
837 |
|
on se kumma kun itse sä hoitaa kaiken |
|
838 |
|
tärinä ja ryminä lakkasivat vihdoin |
|
839 |
|
äänestän siksi mietintöä vastaan |
|
840 |
|
menin makoilemaan sairasvuoteelle ja cassandra asettautui viereeni istumaan |
|
841 |
|
minulla oli aikaa oduttu |
|
842 |
|
vai olisiko ensimmäisen matkamme tärkein tarkoitus ei tabloida sotilashallitus mahdollisimman pian |
|
843 |
|
enää hän ei tarvitsisi pelätä ja murehtia miehensä puolesta |
|
844 |
|
nyt on riita valmis |
|
845 |
|
kuuntelee muita |
|
846 |
|
olemme venäjällä valmiina avaamaan viimeisen oven joka johtaisi meidät ydinkärjen luo |
|
847 |
|
eikö se siellä ollut |
|
848 |
|
yleensä jos en ymmärrä jotain tyydyn vain hymyilemään ja myötäilemään tappiaisia |
|
849 |
|
katto harmaa |
|
850 |
|
alan ymmärtää minkä takia polohan ympärille on rakennettu korkeat muurit |
|
851 |
|
ja minä huokasin kevennyksestä |
|
852 |
|
minä nyt vaatteissa koreile |
|
853 |
|
kuinka monta vuotta vanha olet |
|
854 |
|
humasin kuinka koko päivän kestänyt hermostuneisuus ja huoli nancystä oli saanut minut päsähtömään |
|
855 |
|
esimerkiksi etätyösuositusta jatketaan ja rajoitukset koskien vierailuja sosiaali ja terveydenhuollon toimintayksiköissä pidetään voimassa |
|
856 |
|
muutoin ruoho oli rajana |
|
857 |
|
näinhän ei tietenkään ollut soveliasta ajatella mutta ehkäpä xiangin ymmärsi tämän alitajuntansa hiljaisuudessa |
|
858 |
|
katsoessani ympärilleni näin vain elottoman liikkumattoman maiseman |
|
859 |
|
äänestimme tätä kohtaa vastaan |
|
860 |
|
tai ehkä he haluavat vain pelata aikaa kierrättämällä meidät koko vuoriston ympäri |
|
861 |
|
näytti siltä että räitti oli taas toistaiseksi selvä joten jatkoimme ajaamista kaupunkia kohti |
|
862 |
|
hän oli niin vihainen ettei hän puhunut minulle ennen kuin vasta seuraavana päivänä |
|
863 |
|
koko huone täyttyy hetkeksi tanssijoista |
|
864 |
|
äänestämme oman harkintamme mukaan |
|
865 |
|
ilmeisesti kaikki olivat lähteneet meitä pakoon |
|
866 |
|
toisinajattelijat on saatava kiinni |
|
867 |
|
ilma pysyi yhä suojaisena |
|
868 |
|
äänestin mietinnössä esitettyjen suositusten puolesta |
|
869 |
|
tytöt rupesivat itdemään |
|
870 |
|
puoli minuuttia siihen että arkku ammuttaisiin avaruuteen |
|
871 |
|
katselin ympärilleni ja helpotuksekseni kykenin lukemaan seinille kirjoitettua tekstiä |
|
872 |
|
näimme kuinka raketti halkoi taivasta |
|
873 |
|
nuori olet tee työtä sanovat |
|
874 |
|
avaimetta pysyy ovi ikuisesti suljettuna |
|
875 |
|
ahdistus alkoi kasvaa |
|
876 |
|
olin myös pannut merkille täkäläisten tappiaisten katseen |
|
877 |
|
se kääntyi lukossa aivan kevyesti |
|
878 |
|
maanmittari haetaan |
|
879 |
|
koskahan ei välitä kaaleista |
|
880 |
|
tai hänen piippuaan |
|
881 |
|
äänestän siksi suosituksen puolesta |
|
882 |
|
minun kuutainen monaani |
|
883 |
|
jäljellä oli enää vain thomas joka oli onnellisen tietämätön joukkosurmasta |
|
884 |
|
maunon pelosta ei enää yhtään |
|
885 |
|
he kämelivät koko reitin läpi |
|
886 |
|
äänestän kuitenkin mietinnön puolesta koska sen sisältö on järkevä |
|
887 |
|
tukukilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin myöntyä hänen leljensä poskettomiin vaatimuksiin |
|
888 |
|
sano vaa aika ja paikka ni miä tuun mukkaa kuulin itseni sanovan |
|
889 |
|
äidin silmiin vierähti kyyneliä |
|
890 |
|
äänestin mietinnön puolesta koska tämä on juuri rahaston tarkoitus |
|
891 |
|
tiistai sopii mulle myös |
|
892 |
|
käännyin poispäin karistaakseni ajoissa kyyneleet pois |
|
893 |
|
vapaa ajan matkustamista ulkomaille ei toistaiseksi suositella ja ulkoministeriön matkustusohjetta jatketaan tältä osin |
|
894 |
|
päätin lähteä selvittämään asiaa |
|
895 |
|
kuitenkin arkki ja kaikki mitä se edusti oli omalla tavallaan pelottavaa |
|
896 |
|
hän pyyhki huivinsa kulmalla kasvojaan |
|
897 |
|
heille ei enää jäisi planeettaa asutettavaksi |
|
898 |
|
äänestimme myös korruption torjumista tai ehkäisemistä koskevien ehdotusten puolesta |
|
899 |
|
verojen maksaminen on pieni hinta siitä että kaikki säästävät henkensä |
|
900 |
|
raotin edessä olevia ruohonkorsia hieman |
|
901 |
|
rosina juoksee ulos |
|
902 |
|
meiltä menisi suunnilleen viikko uusimmalla avaruusaluksella matkustaa ventukselle |
|
903 |
|
korkeimpien talojen lähellä tappiaisia oli jonoksi asti käymälöiden edessä |
|
904 |
|
no mietun kohta utsii lissää jaana kailotti iloisesti ja lyllersi tiehensä |
|
905 |
|
ei yksi menetys tämän arkin elämän ihanuutta romuta |
|
906 |
|
fan oli hieno sotamies |
|
907 |
|
äänestämme luonnollisesti sen puolesta |
|
908 |
|
minähän pysyn tajuissani |
|
909 |
|
mainio tulee heinäpäivä poudaksi aamukasta |
|
910 |
|
avoydyin peloistani hieman diegolle |
|
911 |
|
ajoitus oli tärkeä vallankumoukselle |
|
912 |
|
äänestimme tietenkin mietintöä vastaan |
|
913 |
|
äänestän komission nimityksen puolesta |
|
914 |
|
meillä ei ollut aavistustakaan siitä kuinka syvällä sairas toisinajattelu kyti yhteiskuntamme syövereissä |
|
915 |
|
äänestimme tyhjää näistä syistä |
|
916 |
|
tämä on meille uusi alko |
|
917 |
|
ja siinä tahraa itsensä |
|
918 |
|
muuten lentäisin mukkelis makkelis aluksen noustessa ilmaan |
|
919 |
|
mitä jos muut saisivat tietää että petaankin arkkipaikkaa itselleni |
|
920 |
|
äänestämme kompromissipäätöslauselman puolesta |
|
921 |
|
hyvin se menee victor keskeytti ajatukseni hymyillen |
|
922 |
|
avasin kirjeen ja olin ratketa riemusta luettuani sen sisällön |
|
923 |
|
eduskunta tekee päätöksiä |
|
924 |
|
toisaalla avaruudessa toinen arkki oli jo hyvän aikaa sitten saavuttanut uuden planeetan ventuksen |
|
925 |
|
nyt olen myöhästynyt ajattelin |
|
926 |
|
osasivatpahan hekin yläluokkaa höynäyttää |
|
927 |
|
hän kaitse oli |
|
928 |
|
hirviön tuska vaihtui pian joukkojeni kivunhuutoihin |
|
929 |
|
äänestin luonnollisesti mietinnön hyväksymisen puolesta |
|
930 |
|
tämän kahvilan räiskäleille en vain osaa sanoa ei |
|
931 |
|
arvasin oikein |
|
932 |
|
muiden suuret odotukset saavat minut identiteettikriisin partaalle |
|
933 |
|
olet viisas mies thames |
|
934 |
|
paikassa jota eivät rajoita seinät joiden takana koittaa kylmä tyhjyys |
|
935 |
|
älkää nyt vasemmalle |
|
936 |
|
äänestin itse tyhjää ja ehdotus hylättiin niukalla enemmistöllä |
|
937 |
|
olimme voittaneet yhden hydrauksen suurimmista vaaroista |
|
938 |
|
opisto on panostanut voimakkaasti maahanmuuttajia väestyn koulutukseen |
|
939 |
|
joka sie tiiät et ketkä pääsee arkkiin jaana sopersi mättäen samalla keksejä suuhunsa |
|
940 |
|
äänestin luottoluokituslaitoksia koskevaa mietintöä vastaan |
|
941 |
|
joukkomme yltyivät kahakkaan vartijoiden kanssa |
|
942 |
|
pian putkahdimmekin jo kaikki kallion huipulle olimme vapautuneet luolasta |
|
943 |
|
äänestin näistä syistä tämän mietinnön puolesta |
|
944 |
|
on kuumaa |
|
945 |
|
en viivy kauaa sanoin painellen äkkiä ulos ettei tarmo työntyisi lenkille mukaan |
|
946 |
|
separatistinen feminismi on feministisen ajatellun muoto joka ei kannata heteroseksuaalisia suhteita |
|
947 |
|
lopulta yksi kuvista oli pudonnut hetkellisesti maahan jolloin raivo oli nähnyt sen vilaukselta |
|
948 |
|
kyllä olet merkillinen mies |
|
949 |
|
nyt väsynyt joukko oli matkalla takaisin kotiin ja pian he laskeutuisivatkin planeetalle |
|
950 |
|
äänestettävänä on monia asioita joten toivon teidän suhtautuvan ymmärtäväisesti |
|
951 |
|
mutta eiväthän rikkaat karuihin taivaankappaleisiin tyytyneet |
|
952 |
|
äänestimme tämän mietinnön puolesta tietyistä ristiriitaisuuksista huolimatta |
|
953 |
|
sei ritvaa haitannut sillä vuosin varrella hänelle pitivät seuraa hänen hallusinaationsa |
|
954 |
|
minä rakastan ruotsin kieltä |
|
955 |
|
millä miehityksellä |
|
956 |
|
sitten he onkivat kaikki neljä |
|
957 |
|
äänestän siis tätä mielestäni vaarallista tarkistusta vastaan |
|
958 |
|
voinko auttaa sinua |
|
959 |
|
voinko auttaa jotenkin kysyin samalla katuen sanavalintaani |
|
960 |
|
äänestin mietinnön puolesta seuraavista syistä |
|
961 |
|
valo oli liian kirkasta verkkokalvoilleni mikä sai silmäni ummistumaan refleksinomaisesti |
|
962 |
|
juhlat jatkuivat pitkälle yöhön |
|
963 |
|
avain ei kyllä ole sen kummempi |
|
964 |
|
siksi pensasta käytetään myös kidutuskeinona |
|
965 |
|
raivo jatkoi kertomustaan |
|
966 |
|
jalogat esiintymät olisivat siis lähellä |
|
967 |
|
auttakaa minua |
|
968 |
|
hänen ei tulisi lähettää hyväksyntäkirjettä maahanmuuttajaperheelle |
|
969 |
|
yhden asiaan han muutti suunnittelussa |
|
970 |
|
äänestin radiotaajuuspoliittisen ohjelman perustamisen puolesta kaikista näistä syistä |
|
971 |
|
tarkka korvani erotti tuskaisan ulvonnan takaa humisevan äänen |
|
972 |
|
työnnyin ääntä kohti |
|
973 |
|
ja makea on sillekin hyväkkäälle |
|
974 |
|
itseensä tyytyväisenä hän jatkoi mieluisan sotanäytelmän katsomista |
|
975 |
|
nyt näin hirviön ensimmäistä kertaa läheltä |
|
976 |
|
saanko tarjota teetä |
|
977 |
|
minulla on kolme sikaa |
|
978 |
|
epähuomiossa nojauduin sekä vihreään että punaiseen nappiin yhtä aikaa |
|
979 |
|
äänestin päätöslauselmaa vastaan koska se on mielestäni tarpeeton ja suhteeton |
|
980 |
|
jouhtui mieleen partanenkin |
|
981 |
|
knut naureskeli epäonnelleni ja viittoi minut peremmälle |
|
982 |
|
aivan kuin kimallus olisi kutsunut juuri minua |
|
983 |
|
vievät meidän suomalaisten paikat |
|
984 |
|
vara oli saanut paljon tuhoa aikaan mutta suuri sapsun rakennuksesta oli säry tehjinen |
|
985 |
|
äänestin mietinnön puolesta koska siinä tuetaan voimakkaasti tätä vaatimusta |
|
986 |
|
äänestäkäämme työntekijöiden valinnan vapauden puolesta |
|
987 |
|
lahdelta paukahtaa pyssynlaukaus |
|
988 |
|
oven takana oli thomas annabelasalkumies |
|
989 |
|
hae minulle kahvia |
|
990 |
|
puhelun jälkeen yritin vielä saada yhteyttä jalkaväen joukkoihin mutta turhaa |
|
991 |
|
muutenkin kello oli jo paljon ja riittävä uni olisi hyväksi ennen huomisaamun orientaatiotilaisuutta |
|
992 |
|
herkistelyyn ei joudut liiemmin aikaa |
|
993 |
|
ilmankos hän hymyili |
|
994 |
|
voi hyvänen aika esitin olipa kerrassaan mainio uutinen |
|
995 |
|
lopuksi vesittää sammuttaa tulen |
|
996 |
|
sitä oli selvästi höystetty ihmisen teknologialla |
|
997 |
|
mummo siunailee veräjällä |
|
998 |
|
kaisa syötteli porsasta |
|
999 |
|
meillä on ammattitaitoinen ja sitoutunut henkilökunta sekä motivoituneet opiskeljat |
|
1000 |
|
äänestän siis tätä epäkelpoa ja provokatiivista tekstiä vastaan |
|
1001 |
|
mutta miksei hän yrittänyt pysäyttää minua |
|
1002 |
|
äänestimme kuitenkin useiden ehdotusten puolesta |
|
1003 |
|
äänestin ehdotuksen puolesta |
|
1004 |
|
ei ollut kerrassaan mitään neuvoa |
|
1005 |
|
haluamme että myös uudet ystävämme ovat edustettuina viestissä joka lähtee ihmisen alkukotiin |
|
1006 |
|
ei saa katsoaan |
|
1007 |
|
yhden piipullisenhan vetää |
|
1008 |
|
kikkekäneli eduskuntatalon portaat ylös ja suuntasi kohti pääsalia |
|
1009 |
|
joha sua sai olottaa samuel totesi |
|
1010 |
|
sanelman on annettava vielä hänellekin |
|
1011 |
|
se luokitellaan metyyliksantiineihin yhdessä samankaltaisten kofeiinin ja teofylliinin kanssa |
|
1012 |
|
ja ennen kaikkea millä mentaliteetilla |
|
1013 |
|
suunnitelma oli jo laadittu sanoja ei enää tässä vaiheessa tarvittu |
|
1014 |
|
herätyskello soi ivallisesti aamukuudelta |
|
1015 |
|
herra on jo kotona |
|
1016 |
|
kymmenen suurta kuormaa oli valmiina |
|
1017 |
|
hyvä ryhti tasainen hengitys kaikki paha poistuu kun he pahin saa mysteerimiehen hengeltä |
|
1018 |
|
demokratia ei voi toimia hän tapasi huutaa kiihkopuheissaan |
|
1019 |
|
ajatus tuntui minusta naurettavalta |
|
1020 |
|
he olivat tulleet kutelemaan uutisia hydrukselta |
|
1021 |
|
ja niin mysteerimies sai kehonsa |
|
1022 |
|
emme tarvitsisi jänistä tuista vihollista |
|
1023 |
|
tämän planeetan olemassaolo saattoi hyvinkin olla hallituksen tiedossa toisin kuin hydruksen olemassaolo |
|
1024 |
|
eikä ilmassakaan havaittu haitallisia kaasuja tai bakteereita |
|
1025 |
|
missäköhän kaikki vaatteeni ovat |
|
1026 |
|
jos planeettamme voidaan pelastaa minun on ryhdyttävä toimeen |
|
1027 |
|
purin laukkuni totuttuun dapaan |
|
1028 |
|
sitten hän meni noutamaan kerppuja |
|
1029 |
|
viitoin raivon sisällö tutkimaan eilisen löytöä |
|
1030 |
|
aapeli kustantaa sokerit |
|
1031 |
|
he menevät nyt heinäpellon poikki |
|
1032 |
|
missä ajatella |
|
1033 |
|
äänestän mielihyvin sen puolesta ja toivon että se saa kaikkien kollegojeni täyden tuen |
|
1034 |
|
on mahdollissa että juutas myy putkinotkon |
|
1035 |
|
ihmisiä kulki kadulla ristiä rastiin |
|
1036 |
|
siinä ei kuitenkaan ollut mitä yllättävää sillä eurooppa pystyi puhumaan yhdellä äänellä |
|
1037 |
|
ja mistä lienee tullut |
|
1038 |
|
jos nancy sanoi pärjäämäänsä niin myös oli |
|
1039 |
|
mitä muuta |
|
1040 |
|
en malttanut enää odottaa maa olin taas ensimmäisenä ovella hyppäämässä hydruksen pinnalle |
|
1041 |
|
tokenehan nyt jo siitä palautin hänet takaisin maan pinnalle |
|
1042 |
|
nyt saatan päässä hengestäni ja lyödä naaluin tetun arkkuun |
|
1043 |
|
yhä hän vain ajatteli asian juurta |
|
1044 |
|
äänestimme tänä elintarvikkeiden hinnannoususta laaditusta päätöslauselmaesityksestä |
|
1045 |
|
äänestin mietintöä vastaan koska se johtaa huomattaviin poliittisiin ongelmiin |
|
1046 |
|
äänestin mietinnön puolesta talausasioiden valiokunnassa jotta se voitaisiin ottaa esityslistalle |
|
1047 |
|
arvoisa puhemies hyvät kollegat miäkin haluan onnitella esittelijää |
|
1048 |
|
alustaakseen tarinaa tukuk kertoi tietämänsä tiedonjumalasta |
|
1049 |
|
kerran hän otti minua veristä |
|
1050 |
|
äänestän tänään innokkaana tämän mietinnön puolesta |
|
1051 |
|
säikäyttää meidät pahan kerran lisäämällä vähän tehokseita valvontakavaran videolle |
|
1052 |
|
joko oli pistänyt peilinsirpaleseinär rakoa |
|
1053 |
|
hetkone nyt kiran aloitti epäluottamuslauseensa sähä meitä määrää |
|
1054 |
|
ritva katsoi parhaaksi poistua paikalta ennen kuin joutuisi tekemisiin virkavallan kanssa |
|
1055 |
|
äänestimme siksi tyhjää tästä päätöslauselmassa toimitus äänestyksessä |
|
1056 |
|
aamulla paistoi aurinkoa |
|
1057 |
|
äänestän tietenkin tätä mietintöä vastaan |
|
1058 |
|
lähdetään järvelle |
|
1059 |
|
miten minä muka voisin tässä sielun ja ruumiin tilassa auttaa ketään |
|
1060 |
|
äänestin mielihyvin tämän tekstin puolesta |
|
1061 |
|
finianin reaktio oli kuin märkä rätti vasten kasvoja |
|
1062 |
|
se tuli niin äkkiä |
|
1063 |
|
mutta mitä ovatkaan nämä vähäpätöis ishvissä määrä ovat lain luonnon lakien rinnalla |
|
1064 |
|
äänestän päätöslauselman puolesta tämän edistyksen takia |
|
1065 |
|
tsemppiä kirjoituksiin |
|
1066 |
|
miksi tässä arkissa edes on kapteeni |
|
1067 |
|
äänestä siis mietitään vastoin ja korossaan jota keskustelua on jatkettava |
|
1068 |
|
mutta nyt olin yksin rakkineen kanssa |
|
1069 |
|
hyvinin otuksen suuntaan ja sanoin |
|
1070 |
|
meidän ole oltava vassarintaa |
|
1071 |
|
kiran voit jatkaa |
|
1072 |
|
menevät minä luesallii |
|
1073 |
|
kuka olisi syypänä kauhääntekoan |
|
1074 |
|
aamun keskustelun aikana te puhite myös siitä onko indikaattorin määrä liian suuri |
|
1075 |
|
antakaikki sel mitä samalla |
|
1076 |
|
kalahtaa toinen |
|
1077 |
|
ei mikään kyynel virat tehtyjä tekemättömäksi saaneet |
|
1078 |
|
äänestimme siksi mietintöä vastaan ja sen puolesta että ehdotus palautetaan komissioon |
|
1079 |
|
se seurasi kova lamaannuttava issu ja vedetin tajuntani |
|
1080 |
|
ei sanoin väärin |
|
1081 |
|
äänestämme siis vain toisesta vastaan |
|
1082 |
|
näin on parempi kuin hyvä |
|
1083 |
|
maunon pertta alkoi olla avaa heleällä äänellä |
|
1084 |
|
tiedätkös sän |
|
1085 |
|
mutta kuuntelehan mitä hän sanoa |
|
1086 |
|
olti iha ääneti veissettiin ja kehrättiin |
|
1087 |
|
no se selvesikääpässä hydruksel annoin raivolle vastaukseksi |
|
1088 |
|
sisällä oli juurikin hyvä |
|
1089 |
|
malakias on lähestynyt maattari |
|
1090 |
|
äänestin itse asiassa koko mietinnön puolesta |
|
1091 |
|
aapeli kylpee vielä |
|
1092 |
|
nuolla leja on henkilö joka esittää laaluronai |
|
1093 |
|
eipä mahdukaan hänen hattunsa ovesta |
|
1094 |
|
nyt aatetta ei enää tarvittu |
|
1095 |
|
noihin aivaisiin kinttuihisi |
|
1096 |
|
lonkeroiset olivat siis tottuneet operoimaan useaa työkalua samaan aikaan |
|
1097 |
|
juostessamme alusta kohti katsoin taakse |
|
1098 |
|
tiiätkös mikä puu tuo tuossa on kysyi joni harishilta |
|
1099 |
|
parhaita kirjojakin |
|
1100 |
|
äänestin elintarvikkeiden hinnannoususta laaditun päätöslauselmaesityksen puolesta |
|
1101 |
|
mite tän varotusäänen saa pois päältä kapteeni kysyi |
|
1102 |
|
äänestämme siksi tämän mietinnön puolesta |
|
1103 |
|
meidän on puhuttava välittömästi |
|
1104 |
|
ensimmäisenä numerona sukoke esitti runonsa |
|
1105 |
|
koivu mökin murkalla näyttää melkein mustalta |
|
1106 |
|
olihan selvää että hänellä oli muutenkin käytössään kehittyneempää teknologiaa kuin meillä |
|
1107 |
|
äänestimme siksi kauppaa ja ilmastonmuutosta koskevan mietinnön puolesta |
|
1108 |
|
äänestän mietinnön puolesta sillä kaikki varojen käyttöönoton edellytykset täyttyvät |
|
1109 |
|
ja nyt hänen sydämensä hätkähtää |
|
1110 |
|
siinäpä se tänä voisi viiltää ranteet auki ja lopettaa kaiken |
|
1111 |
|
hän ne sitten millään suossa ymmärtämään että lastemme ja tuohan minä ta soi rajana |
|
1112 |
|
hänen tarvitsisi vain levätä hieman |
|
1113 |
|
mikadiko ne työskentellä okiotihitsipillin en siinä |
|
1114 |
|
sitä ei varjossa ystävän kuolema ja sekasortoinen tilanne join jouduimme arkkipaikan saatuamme |
|
1115 |
|
kuninnaaparin oven ohi myhäillen sillä heidän aamujotlauksensa eivät enää viä häiritsisi ketään |
|
1116 |
|
hän oli valmisteltu runon laustoaksi juzengiman ja saapumisen kunniaksi |
|
1117 |
|
hänellä ei ollut sylkeäkään suussa |
|
1118 |
|
lonkeroinen oinoastunt sen nopeasi ylös |
|
1119 |
|
haluainpo minä vaihdan aamiesvalintaani |
|
1120 |
|
sodassa tärkeitä oli vastustaa kuvissaminen ei ympäristön suojelu |
|
1121 |
|
hänen tarkkaan tähtäämänsä aamu ei osoilnutkaan mysteerimiehen alukseen |
|
1122 |
|
ehkä taiteellinen raivo osaisi analysoida niitä tarkemmin |
|
1123 |
|
kaikki hämmästyivät |
|
1124 |
|
äänestämme päätöslauselmaa vastaan |
|
1125 |
|
onnistuinhan minä selättämään niistä aika monta vaikka toki läheltä liippasikin |
|
1126 |
|
miten me voidaa olla varmoja et sä puhut totta |
|
1127 |
|
juttelee miesten kanssa heinäntulosta |
|
1128 |
|
tämä on automaattinen vastaus |
|
1129 |
|
mitä ihmeessä me pääsisimme riippuliitimellä sinne asti |
|
1130 |
|
mitä tämä on |
|
1131 |
|
uffen saisi varmaan pitelemään otusta paikoillaan |
|
1132 |
|
ehdotuksia kiran kysyi nyt minuun päin kääntyneenä |
|
1133 |
|
kahvila oli eilisen tapahtuman seurauksena suljettu ja se oli tutkinnan alla |
|
1134 |
|
saavuttamakuulle olimme molemmat hengästyneitä painovoima oli selvästi ta satanut vaikuttaa |
|
1135 |
|
äänestin sen puolesta ja pinäissä erittäin hyvänä |
|
1136 |
|
äänestää siis ensin ehdotuksen hylkäisestä niin välttää turhalta äänestysmenettelyltä |
|
1137 |
|
hän on valkeassa tanssijaispuussa |
|
1138 |
|
astoilla on hosuen pääsee perttakin pihalle |
|
1139 |
|
ja tuoleja soavien välissä ja ympärillä |
|
1140 |
|
järjestin joukkoni nopeasti jalkaväkeen ja meihin jotka saapuisimme paikalle tankeilla |
|
1141 |
|
kerran se repi verhot alas mutta sityt ikävää sitä |
|
1142 |
|
äänestämme torstaina luonnoksesta ja poliittisesta viestistä |
|
1143 |
|
mitä maahan tulee |
|
1144 |
|
minua väsyttää muuta jos nukahdan pelkään näkeväni taas painajaista |
|
1145 |
|
se oli ventuksella kuin kultaa ja rikkaat käyttivät annetta statussinpalinaan |
|
1146 |
|
äänestämme luonnollisesti näitä tarkistuksia vastaan |
|
1147 |
|
ne pitää hävittää pois viemästä meidän elintilaa |
|
1148 |
|
aapeli alkaa olla jo pesty |
|
1149 |
|
vääryydeltä näytti kuolemani |
|
1150 |
|
onneksi se vaihe on sentään ohi |
|
1151 |
|
äänestimme kahdesta toimenpidekokonaisuudesta ja monet näistä toimenpiteistä ovat asianmukaisia |
|
1152 |
|
mitä hän niissä olisi |
|
1153 |
|
äänestin siis mietinnön puolesta mutta suurin samalla sitä ettei se mene riittävän pitkälle |
|
1154 |
|
kyyneleet valuvat pientä nenää pitkin |
|
1155 |
|
mies oli kuollut |
|
1156 |
|
onko matkaa vielä paljon jäljellä |
|
1157 |
|
jaanan ilme kirkastui |
|
1158 |
|
minulle tuli kiire köyttää itseni aluksen tavaratilassa olevaan tuoliin |
|
1159 |
|
malik oli jo ehtinyt alkaa kavuta luukusta sisään ja seuraavana meni finian |
|
1160 |
|
kun rajoitustoimia vähitellen poistetaan epidemian kehittymistä ja terveydenhuollon kuormittumista seurataan ja arvioidaan tarkasti |
|
1161 |
|
eikös tunkeutunut tänäkin kesänä tänne muttinen |
|
1162 |
|
klubi alkoi muutamalla tusinalla pelaajia mutta lopulta jäseniä oli satoja |
|
1163 |
|
tunsin hänen katseensa kuin puukkona selassani |
|
1164 |
|
rannalla läpisevät haavat aamuviluisesti |
|
1165 |
|
mutta eikö hän aio saunaan |
|
1166 |
|
alennetut verokannat sen sijaan vaativat paljon työtä |
|
1167 |
|
harakka katsoi tapahtumien viereisestä puusta |
|
1168 |
|
huhtikuussa tuntuu jo keväiseltä |
|
1169 |
|
minulle oli selvinnyt että tällä sairaalassa ja että hahmon täytyi olla sairaanhoitaja |
|
1170 |
|
äänestin mietinnön puolesta koska rahaston käyttöönotto on täysin perusteltua |
|
1171 |
|
kirjeen saatuamme meistä tuntui siltä kuin kesä olisi saapunut pitkän talven jälkeen |
|
1172 |
|
rosina toisen porsaan veneellä säkissä |
|
1173 |
|
emme olleet koskaan käyneet kunnollista keskustelua annabellen kanssa hänen biologisista vanhemmistaan |
|
1174 |
|
hiljaista |
|
1175 |
|
se oli tullut itse murhapommittajan |
|
1176 |
|
tulin jotenkin on hyvälle päällä heinän rempsestätä vastaan palvella asiakkaita |
|
1177 |
|
mieli teki kiertää koko talo |
|
1178 |
|
äänestimme luonnollisesti mietintöä vastaan |
|
1179 |
|
ja sekaan collodiumia |
|
1180 |
|
ajatus siitä että he vahingoittaisivat casantraa sai vereni kiehumaan |
|
1181 |
|
nyt ne hajuvedet ovat haihtuneet |
|
1182 |
|
ja kapuavat kalliolle |
|
1183 |
|
satoi kaatamalla koko päivän |
|
1184 |
|
joten on suomen kansallislintu |
|
1185 |
|
tämän jälkeen menen nukkumaan |
|
1186 |
|
noh kaiketi kasvit ja bakteerit ovat jo puoli voittoa |
|
1187 |
|
ja niiden takana kiiluu saarinen ulappa |
|
1188 |
|
topi etkö sinä lahde |
|
1189 |
|
nythän tämä on kuin ottaisi tikkarin lapselta |
|
1190 |
|
riveissämme seisoi ihmisiä kaikilta elämän osa alueilta mutta yksikään heistä ei työskennellyt yläluokalle |
|
1191 |
|
moi kanssamaalane säpsähdin takaani kuuluvaa ääntä |
|
1192 |
|
äänestän bioteknologian patenttia koskevan direktiivin puolesta |
|
1193 |
|
sitä tiedustelee kauppaneuvos juutakselta |
|
1194 |
|
eivät he mitään skanneria olleet käyttäneet |
|
1195 |
|
onneksi on ihmisiä jotka ymmärtävät totuuden |
|
1196 |
|
äänestämmekin periaatteellisista syistä ehdotusta vastaan |
|
1197 |
|
olin osunut oikeaan |
|
1198 |
|
tuo ämmä ei sitten osaa hillitä itseään ajattelin |
|
1199 |
|
ehkä arkki hajoaisi ensi metreillä ja kaikki matkustajat kuolisivat hapeenpuutteeseen |
|
1200 |
|
olin huoentunut sillä kuvittelin että joudun käymään tiukkaa kädenvääntöä nancyn kanssa huomisesta matkasta |
|
1201 |
|
näillä tarkoitetaan sitä ihmismielle yksinkertaista toimielisuutta kokemusten tuottamista |
|
1202 |
|
rahtotilan ovi alkoi avautua |
|
1203 |
|
suorsut lentävät talveksi etelään |
|
1204 |
|
ja pelästyy |
|
1205 |
|
äänestämme siksi mietintöä vastaan |
|
1206 |
|
rosina juoksee sinne |
|
1207 |
|
se että olisi joutunut jonkin toisen olennon naposteltavaksi oli aivan poissuljettu ajatus |
|
1208 |
|
ovi aukesi pian timanttiporan käsittelyssä |
|
1209 |
|
sitten pujotti hän haukensa vitsaan |
|
1210 |
|
kun se nyt saarnaaminen |
|
1211 |
|
hän uskoi vakaasti siihen että tekoali voisi saavuttaa tän mittansa vain romiostunsa net |
|
1212 |
|
mikä oikoin plussa pallo ella oli musta ponianta |
|
1213 |
|
moi mitä sulle sais olla |
|
1214 |
|
hän tukehtui ja kuoli pois |
|
1215 |
|
äänestin oikeusasiamiehelle myönnettävän vastuuvapauden puolesta |
|
1216 |
|
itkua ja valitusta kuului tyttöjoukossa |
|
1217 |
|
näiden epävarmuustekijöiden takia en on osannut vastata diegolle mitään epämääräistä ölinää kummallisempaa |
|
1218 |
|
knut tuli paikalle keittiöstä kantaen myös voileipiä tarjolle |
|
1219 |
|
ei ollut puhunut juuri mitään |
|
1220 |
|
hänen suorittimiensa teho ei yksinkertaisesti riittäisi ikään muuhun |
|
1221 |
|
ihminen muiden lajien mukana oli pyyhkiytynyt pois maapallon pinnalta |
|
1222 |
|
äänestin myös sen puolesta |
|
1223 |
|
äänestän tämän mukaisesti |
|
1224 |
|
mysteerimies ei enää ihmetellyt sitä miksi d oli halunnut kauas lajitovereistaan |
|
1225 |
|
äänestin siksi komission puolesta vaikka teinkin sen vastahakoisesti |
|
1226 |
|
hän on niin hyvä näyttelijä etteivät edes äiti ja ystävät tunnista häntä janniksi |
|
1227 |
|
olin kuumeessa koko viikon |
|
1228 |
|
isabellellä e thomasilla oli neljä tän kerrottavaa kun he kutsuivat meidät syömään |
|
1229 |
|
ruipeloisen katsesta pystyi lukemaan pelan hänen nähdessään meitä takaa ajavat liskot |
|
1230 |
|
en on äidin veli |
|
1231 |
|
et poissa laillani levinä |
|
1232 |
|
ulko alkoi kulkovaan sen moottorin eroon |
|
1233 |
|
ei meillä kotona mitään metsiä ollut puutarhoa vain ja viljelmiä |
|
1234 |
|
olihan videolla muutakin mielenkiintoista kuin saniaisia muistuttavat kasvit ja puut |
|
1235 |
|
meitannyhtei saneli henkilö |
|
1236 |
|
tuolla onkin tyhjä penkki |
|
1237 |
|
ovatko nanahelmet ekologisesti tuotettuja |
|
1238 |
|
nyt kuuluu airojen mingatellan |
|
1239 |
|
malik mä haluisin et sä menisit kerää näytteit läheisen menen rannalta |
|
1240 |
|
äänestin mietinnön puolesta mutta mistä syystä |
|
1241 |
|
knut katseli ikkunasta ulos |
|
1242 |
|
hän pattihypätä aluksen hänen tää pois |
|
1243 |
|
postahan se oli |
|
1244 |
|
siitä se tuli sitten hänen rouvansa |
|
1245 |
|
kansainvälisen yhteisön työ terrorismin kitkemiseksi ei ole päättynyt |
|
1246 |
|
parasta tulla sen horon tänne vastaamaan vaateisiimme |
|
1247 |
|
pettojinlottuli tärkeäksi taas syylliset idän |
|
1248 |
|
äänestin mietinnön puolesta koska se on tosapainainen |
|
1249 |
|
kuinka malttaisin kannukkoa kun huomenna suuri päivä edessä |
|
1250 |
|
äänestämme siis vain kerran |
|
1251 |
|
okei vapautta asemies |
|
1252 |
|
arvasin et sut kandee bytarttani kokouksen |
|
1253 |
|
ihan heidän läheltään kulunut puhetta |
|
1254 |
|
äänestin mietinnön puolesta koska sillä parannetaan luottoluokituslaitosten valvontaan |
|
1255 |
|
äänestän tämän päätöslauselman postin |
|
1256 |
|
nyt nousee hän portaita |
|
1257 |
|
miehet se poika perasta |
|
1258 |
|
poskaan emme lahtisi |
|
1259 |
|
voisinko olla jotakin muuta |
|
1260 |
|
olihan puu kuitenkin suhteellisen jykevän näköjään |
|
1261 |
|
vain vahvimman rodun on selvittävä |
|
1262 |
|
äänestettiin ettei koskaan enää suunnata ihmisen osaamista itseään eikä muita vastaan |
|
1263 |
|
ei nää eteen se hieltä ja karpse |
|
1264 |
|
eihän se aiheeton voinu olla |
|
1265 |
|
tukuk oli varmastikin pyytänyt keittäjävalmista minulle herkullisen aterin |
|
1266 |
|
miksi kukaan matkustaisi tänne avaruusalukseli valehtelemaan meille |
|
1267 |
|
olinko sittenkin toiminut liian hatiköidisesti yrityksessäni riistaa etsätäni hengen |
|
1268 |
|
huomenta |
|
1269 |
|
mikään ei voi olla minulle yllätys |
|
1270 |
|
silti minua mietityttää mitä lähiaikoinseurauksi ja ohjuksella olisi |
|
1271 |
|
sanelma loikoo permannolla |
|
1272 |
|
auta minua |
|
1273 |
|
äänestimme tyhjää vain kahden teknisen kysymyksen kohdalla |
|
1274 |
|
hän menee tuvan taakse kalliolta katsomaan |
|
1275 |
|
äänestimme siksi tämän mietinnön puolesta |
|
1276 |
|
äänestinkö todellakin paremman terveyden suojelun puolesta |
|
1277 |
|
asia alkoi miellyttää |
|
1278 |
|
tein hitaasti täysikäännöksen ja lähdin kävelemään kohti avaruussukkulaa |
|
1279 |
|
taikka se pannaan lahtipenkkiin |
|
1280 |
|
taivas on loistavan sininen |
|
1281 |
|
mysteerimies tarvitsi apuamme aluksen varastamisessa |
|
1282 |
|
niin sanoi mauno varmasti luvaten |
|
1283 |
|
näin yliopiston rehtorin tehtäväksi luoda edellytykset tämän tavoitteen toteuttamisellä |
|
1284 |
|
äänestämällä mietintöä vastaan toteamme jälleen vastustavamme kapitalistista järjestelmäänne |
|
1285 |
|
äänestin erehdyksessä niitä vastaan mutta tarkoitukseni oli äänestää niiden puolesta |
|
1286 |
|
olihan minulla nytkin leipää mukana |
|
1287 |
|
finian katsoi minua typertyneenä |
|
1288 |
|
hän kertonee sen meille ajallaan |
|
1289 |
|
arkin tuttuakintutumat maisemat vilisivät ympärilläni juostessani minkä kintuistani pääsin |
|
1290 |
|
noh ei auta kun alkaa kiivetä |
|
1291 |
|
jotkut yleisöluennot liittyvät tieteen popularisointiin |
|
1292 |
|
lyyli vakuutti |
|
1293 |
|
lähentyessämme kaupungin muureja tappiaiset alkoivat lingota jotain roskaa ja pommeja meitä kohti |
|
1294 |
|
hengitys oli epätasoinen ja läähättävä |
|
1295 |
|
tämän tasoista yhteisöllisyyttä tuskin koetaan maassa |
|
1296 |
|
knut alkoi oksentaa mokomakin heikkohermo |
|
1297 |
|
hänellä oli silloin rahaa |
|
1298 |
|
äänestämme koneäänestyksellä |
|
1299 |
|
osa miehistöstöni tekikin niin |
|
1300 |
|
mari odotti vastausta |
|
1301 |
|
puhelimeni akku tyhjeni jälleen |
|
1302 |
|
käkriäinen ei uhallakaan suostunut |
|
1303 |
|
äänestin ilman muuta direktiivin puolesta kaikkien eläkeläisten hyvinvoinnin hyväksi |
|
1304 |
|
äänestin näin ollen päätöslauselmaesityksen puolesta |
|
1305 |
|
minä olen maannut niissä ennenkin |
|
1306 |
|
hän turvautui kiitallisena nymarkkiin |
|
1307 |
|
äänestän näin ollen mietintöä vastaan |
|
1308 |
|
knut oli silmin nähden vieläkin shokissa |
|
1309 |
|
minulla ja aviomiehelläni oli pitkästä aikaa kahdenkeskeistä vapaa aikaa |
|
1310 |
|
päätimme sanat ulos katsomaan tilannetta |
|
1311 |
|
ja vieda sini järvellä |
|
1312 |
|
tämä on poikkeuksellisen hieno aineisto |
|
1313 |
|
tunnistin lähti videoilta joita olin maasta nähnyt |
|
1314 |
|
kaksi arkeista oli päässyt perille vieraiden elinkelpoisten planeettojen kiertoradoille |
|
1315 |
|
äänestäjiä on vaikea saada uskomaan asiaan jos me myönnämme itsellemme vastuuvapauden |
|
1316 |
|
hän otti haasten vastaan ja aloimme juosta |
|
1317 |
|
äänestämme tästä ehdotuksesta nimenhuutoäänestyksellä |
|
1318 |
|
siemailimme viiniä |
|
1319 |
|
hei olkaa iha rennosti |
|
1320 |
|
korpiksi muuttanut lääkäri ilkkui minua siipiään levitellen |
|
1321 |
|
arvoisa juhla yläisää |
|
1322 |
|
äänestän neuvoston hyväksymän paketin puolesta |
|
1323 |
|
aletanko seuraavaksi keskustella perhepolitiikasta |
|
1324 |
|
mutta heidän suunnittelunsa oli minulle vain taustameloa |
|
1325 |
|
sitten hän marssi ulos soittaaksen muutaman puhelun |
|
1326 |
|
onko elama suloudan ja kammotuksen kivisfenkse |
|
1327 |
|
yleisöluonnot voivat liittyä ajankohtaiseen aiheeseen |
|
1328 |
|
äänestäjät ovat alkaneet huomata tämän |
|
1329 |
|
voimat taukosivat työstään ja kuuntelivat |
|
1330 |
|
kaukaa jossakin laulavat kukot |
|
1331 |
|
osa perheistä oli jopahtanut lemmikkinsä mukaan mikä mielestäni oli jo ylitse ampuvaa |
|
1332 |
|
aivan kuin aika olisi seisahtunut |
|
1333 |
|
aamiaiskanamuna maistuu sen jälkeen estä jokaisesta hieman paremmalta |
|
1334 |
|
ei näkynyt eikä kuulunut ketään |
|
1335 |
|
missä ni ole tarmoa eikä jäntvyyttä |
|
1336 |
|
alkoi pinetä |
|
1337 |
|
knutin kootessa itseään olin jo askeleen edellä kopeloimassa avaruusasuja |
|
1338 |
|
rosina juoksee siihen kesken kiireitään |
|
1339 |
|
tulipalo saatiin sammutettua ennen kuin se levisi viereisiin asuntoihin |
|
1340 |
|
pian minulla oli oma reppu sekä finianin ja uffen reput täynnä näytteitä |
|
1341 |
|
nancy ja diego olivat selvittäneet mysteerimiehelle ettei meillä ollut resursseja tukea ketään aseellisesti |
|
1342 |
|
poikki heinäkarheiden |
|
1343 |
|
äänestinkin mietinnön puolesta |
|
1344 |
|
äänestin päätöslauselman puolesta koska on tärkeää auttaa katastrofien uhreiksi joutuneita ihmisiä |
|
1345 |
|
se olikin onneksi ensimmäinen ja viimeinen kerta kun haseeb oli huono häviötä |
|
1346 |
|
äänestän tämän mietinnön puolesta mikäli se mitä perusteluosassa sanotaan on oikein |
|
1347 |
|
onhan se varsin mahdollista |
|
1348 |
|
äänestetään ehdotuksesta siirtää äänestys helmikuuhun |
|
1349 |
|
silmiä häikäisee aurinko |
|
1350 |
|
äänestimme mietintöä vastaan |
|
1351 |
|
yliopistoilla täytyy olla riittävät resurssit koulutustehtävänsä suorittamiseen |
|
1352 |
|
pitäisköhän meidän käydä tervehtii naapureit victor ehdotti |
|
1353 |
|
mutta niinhän ne ihmiset |
|
1354 |
|
aluehallintovirastoilla on toimivalta tartuntatautilain perusteella kieltää yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset korkeintaan kuukaudeksi kerrallaan |
|
1355 |
|
äänestin puolesta vaikka katson että komissio osoittaa tässä asiassa liian vähän innovatiivisuutta |
|
1356 |
|
hän puoleksi toivoi sitä puoleksi pelkäsi |
|
1357 |
|
ei ollut tarkoitus |
|
1358 |
|
malaskjan peltoineen sekä urpaanimmän pikku kaupungin kaikkien palveluineen |
|
1359 |
|
siinä menisi viikko tai kaksi |
|
1360 |
|
ääni oli muuttunut huudoksi |
|
1361 |
|
hän oli hetken hiljaa ja tuijotti lattiaan |
|
1362 |
|
meidän on syytä myös katsoa ympärillemme |
|
1363 |
|
tarvitsemme paitsi riittävät voimavarat myös mahdollisuuden pitkäjänteiseen kehittämiseen tieteen omista lähtökohdista käsin |
|
1364 |
|
kotilaa ei usein edes mainita mikä johtunee hänen myöhemmästä oikeistolaisesta taustastaan |
|
1365 |
|
e kestäisi jos hän olisi kuollut |
|
1366 |
|
tappiaisia oli kopaantunut tien reunairian |
|
1367 |
|
äänestäjiä ja heitä edustavia hallituksia pidetään kyvyttöminä ja sukutiloja aikansa äänien |
|
1368 |
|
ei arkkeihipujat taryhtettä maasta ne oli jan kaukana avaruudessa |
|
1369 |
|
äänestimme sen osalta henkilöstön lisäystä vastaan koska olemme ei on ne mukaisia |
|
1370 |
|
suur kaupunkivaltiot olivat lupautuneet ta ottamaan pallankumouksessa |
|
1371 |
|
äänestimme väärin siinä asiassa |
|
1372 |
|
äänestämme siis lainsäädäntöpäätöslauselmasta jonka antaminen päättää menettelyn |
|
1373 |
|
tuleskuin tämä mauno |
|
1374 |
|
niin on hiljaista |
|
1375 |
|
humaliston vieressä rantaveräjällä katseleehan lahdelle |
|
1376 |
|
eihän sitä metsäsikaa ollutkaan |
|
1377 |
|
olin ne toivonut järkytyksestä ja nyt hydrus kutkutteli minua uudelleen |
|
1378 |
|
minne sievät menossa hän kysyi |
|
1379 |
|
hän tuli huonoksi itsensä osana ringolla |
|
1380 |
|
tappiaiset on hävitettävä ennemmin tai myöhemmin |
|
1381 |
|
erityisen huolissani ollen koulupudokkaiden määrästä |
|
1382 |
|
alus laskeutui juuri planeetan pinnalle |
|
1383 |
|
käkriäinen pitelee sillä on säkkiä kaksin käsin |
|
1384 |
|
ja salasin kaikki |
|
1385 |
|
arvoisa puhemies hyvät kollegat miksi meille nyt esitettävät ehdotukset ovat niin tärkeitä |
|
1386 |
|
ei kuulu kelloja eikä lehmien ammumista |
|
1387 |
|
haluan jotain muuta |
|
1388 |
|
mysteerimies kertoi että vain hän ja marsissa valtaapitävien vastustajat tiesivät hydruksella olevasta siirtokunnasta |
|
1389 |
|
pehdallalinauponi josta kuului taas ammuntaa |
|
1390 |
|
jokohan sikoili vielä nestehukkansa takia vain lonkeroisissa oli jotain todella omituista |
|
1391 |
|
eikä tuu tosiaan vielä väsytkään |
|
1392 |
|
herra koko liitossa ja pönkönen |
|
1393 |
|
kaiken kaikkiaan minusta kuulosti siltä että meillä oli kasassa hyvä piimi |
|
1394 |
|
olimme kaikki jännittyneitä |
|
1395 |
|
siten kulkevat he jälleen |
|
1396 |
|
äänestimme lopuksi myös koko päätöslauselmaa vastaan |
|
1397 |
|
toisaalta jo pienemmälläkin työmäärällä saamme kaikki perustarpeemme tyydytettyä |
|
1398 |
|
ja osittain jouduin syyttämään tapahtuneesta itseäni |
|
1399 |
|
kylmä hiki nousi tetulaisten otsaan |
|
1400 |
|
ja kädet vapisivat |
|
1401 |
|
ja kaivellut louhiakin |
|
1402 |
|
äänestimme näin ollen tyhjää lopullisessa äänestyksessä |
|
1403 |
|
laiva tulee jo ihan edessä |
|
1404 |
|
tulevia sukupolviako |
|
1405 |
|
se alkoi harmittaa |
|
1406 |
|
ja olisi annettu miten paljon tahansa |
|
1407 |
|
missä se nyt taas kutvehtii |
|
1408 |
|
ei mitään mielenkiintoista |
|
1409 |
|
äänestin mietintöä vastaan vaikka olisi pitänyt äänestää puolesta |
|
1410 |
|
ja langon puolelta ystävän muka |
|
1411 |
|
kunnes saa kerran olla |
|
1412 |
|
onko tämä uusi vai vanha laukku |
|
1413 |
|
demokratia tuntui ihmisistä pelkää tavitsejötä |
|
1414 |
|
kiiveri raivasi yksin tiensä vihollistuki kohtaan tuhosi vartiomiehen jo palasi viholliskonäkiväärin mukanaan omalle puolelle |
|
1415 |
|
malakiaksen madoille |
|
1416 |
|
tuskin maatan odottaa sitä että pääsen käymään sotaa |
|
1417 |
|
tunnistin valittomasti ritsassä olevan ammuksen |
|
1418 |
|
ihmiset ja tappiaiset olivat jo pari vuotta eläneet sulassa sovussa |
|
1419 |
|
miten vain |
|
1420 |
|
löönörut kiinnostui opiskelu aikoinaa suomalaisesta runoudesta ja suomen kielestä |
|
1421 |
|
lukitseä lamppu kädessä oven |
|
1422 |
|
helle on terveysuhka |
|
1423 |
|
naamion päällä on ollut hopeapitoinen kultakerros joka vaalentaa naamiota ja saa sen pinnan hohtamaan |
|
1424 |
|
kaikki kuuntelevat vaieten |
|
1425 |
|
ja toisille tuli hirveä hätä |
|
1426 |
|
mutta joni ei kuitenkaan saanut sanaa suustaan vaan katsoi vain muualle knutin puhuessa |
|
1427 |
|
äänestämme mietinnöstä huomenna |
|
1428 |
|
muna vietävä se sairaalaa |
|
1429 |
|
milloin minä saan pitää vapaata |
|
1430 |
|
malik oli menettänyt tajuntansa jälleen lyötyään päänsä kovaa aluksen seinää kohti |
|
1431 |
|
ennen siitä sai |
|
1432 |
|
eikö ole yhdentekevää milloin |
|
1433 |
|
tiedotteet aina pysäyttävät kaiken toiminnan arkissa sillä niitä kuulee vain harvoin |
|
1434 |
|
joo joni sanoi jännittyneen varovaisesti |
|
1435 |
|
entä ihmisiä |
|
1436 |
|
sieltä lähettäisimme viestin takaisin alkukotiin |
|
1437 |
|
tämä aiheutti annabellelle sydänsorua mutta ajan myötä hän hyväksyi asian |
|
1438 |
|
he ovat väärässä |
|
1439 |
|
äiti taittoi vitsat ja viskasi uuniin |
|
1440 |
|
matkustimme lomalle junalla |
|
1441 |
|
perhettä hänellä ei ollut koskaan ollutkaan |
|
1442 |
|
kiinalainen jatkoi topakasti |
|
1443 |
|
äänestin kuitenkin sen puolesta koska ei ole muutakaan mietintöä |
|
1444 |
|
äänestimme näin ollen mietintöä vastaan |
|
1445 |
|
raketti näytti olevan matkalla juuri kyseistä vastarantaa kohti |
|
1446 |
|
knut katsoi minua ja alkoi hymyillä |
|
1447 |
|
ja sieraimiinkin hiki tunkeutuu |
|
1448 |
|
diego halusi tarkkailla aluksen ympäristöä |
|
1449 |
|
arvoisa puhemies hyvät kollegat äänestin merirosvoudesta tehdyn päätöslauselmaesityksen puolesta |
|
1450 |
|
yksi kaksi kolme neljä |
|
1451 |
|
narri olin että niitä istuttelin |
|
1452 |
|
auttakaa minua rukoilin minä lääkäriä |
|
1453 |
|
miksi en voi kestää stressiä |
|
1454 |
|
isabelle palasi takaisin paikalleen ja lysähti tuolille |
|
1455 |
|
rakkahin hiljani mitähän sinäkin minusta ajattelet |
|
1456 |
|
selailee oikeanpuoleisella pöydällä olevaa postia |
|
1457 |
|
kylhä me finianin kaa lähetää sun matkaa |
|
1458 |
|
minunko äitini |
|
1459 |
|
mutta mitä ihmettä asia sitten oikein koski |
|
1460 |
|
heillä on epätkin |
|
1461 |
|
kaikki mikä tekisi tästä tuskasta edes hitusen siedettävämpää oli kiellettyä |
|
1462 |
|
pääministeri marinin hallituksen ulkopolitiikka on ihmisoikeusperustaista |
|
1463 |
|
äänestimme niiden puolesta |
|
1464 |
|
vielä on paljon työtä jäljellä juuri sitä haluaisin puhua teille tänä aamuna |
|
1465 |
|
ajattelitko mennä kokoukseen |
|
1466 |
|
meillä ei olisi varaa käydä sotaa samaan aikaan kahdella rintamalla |
|
1467 |
|
raivo ei ollut kovinkaan luottavaisin mielin hän epäili miehen sanoja |
|
1468 |
|
en minä ilmaise olkaa huoletta |
|
1469 |
|
tappiaiset saivat nimensä siitä että heidän kehonsa muistutti no tappia |
|
1470 |
|
äänestin sen vuoksi tukihakemuksen puolesta |
|
1471 |
|
hän tuli hakemaan minua puheelle muukalaisen kanssa |
|
1472 |
|
no nii prinsessa ruusunen |
|
1473 |
|
osta niillä vehnäsiä tuolta kioskeista |
|
1474 |
|
vähäistä kolinaa niinkuin kyökkitoimissa oltaessa |
|
1475 |
|
hänenhän pitäisi olla elossa ei kuolleena mätenevien ruhojen keskellä |
|
1476 |
|
äänestin näin ollen tyhjää |
|
1477 |
|
maassa oli luukku jota hän alkoi tempoa auki |
|
1478 |
|
perämiehen iso rahalaukku kalisee jo tuolla |
|
1479 |
|
kylille lähtee mummaa |
|
1480 |
|
ei tahtonut enää keksiä mistä alkaa |
|
1481 |
|
sulkapallo halkoi taivasta ja pisteet alkoi kertyä puolin ja toisin |
|
1482 |
|
äänestäkäämme tämä direktiivi kumoon |
|
1483 |
|
arkki nämä tuntui sekoittavan joidenkin ihmisten päät pojat päättelivät |
|
1484 |
|
nyt punertaa vastarantaa |
|
1485 |
|
ja liikkumattomuus ja äänettömyys |
|
1486 |
|
nyt meillä oli vihdoin käsissämme dataa joka oli kerätty planeetan pinnalta käsin |
|
1487 |
|
eduskunnan puhemies vaihtoi juuri |
|
1488 |
|
harvenee tuo hänen tukkansakin |
|
1489 |
|
läpsäytin häntä poskelle |
|
1490 |
|
hän oli jo kyllästynyt salailemaan omaa robottiuttaan |
|
1491 |
|
se on ollut varsin edullistakin konstalle |
|
1492 |
|
heitä saattoi olla jopa kuussa |
|
1493 |
|
hauskoja pikku otuksia nuo kalaset |
|
1494 |
|
linnunholkit ovat tarkasti kätkeytyneet niiden rehevyyteen |
|
1495 |
|
mitä ihmeitä hän loin tuimasti ajattelee |
|
1496 |
|
mutta miksei nauhalla näy yhtä ainoaa eläintä |
|
1497 |
|
siemailin teitä kupista taittaessamme matkaa väistämätöntä voittoa kohti |
|
1498 |
|
läheisen lyhtypylyvän lamppu katsoi nuorukaisten ponnisteluja kuvun varttaan pitkin |
|
1499 |
|
äänestin laajentumisen puolesta tänään erittäin tyytyväisenä |
|
1500 |
|
mutta käskyä ei kuulukaan |
|
1501 |
|
mitä lienevät rohtoja |
|
1502 |
|
kiireelliselle asialle oli rosina hänet lähettänyt |
|
1503 |
|
vallankumouksen alkua ennen kommunikaatioyhteydet ventuksen suuntaan katkaistiin varmuuden vuoksi |
|
1504 |
|
pitkän odottelun jälkeen kädessäni olevan lappusen vuoronumero viimein ilmestyi taululle |
|
1505 |
|
aika vallata ventus |
|
1506 |
|
valitettavasti tällä kertaa minulla ei ollut vastausta haseebin kysymykseän |
|
1507 |
|
kun pääsimme sukkulalle löimme ovet kiinni |
|
1508 |
|
ehkä kalle oli sittenkin oikeassa |
|
1509 |
|
uskomaton onni seurasi häntä koko päivän |
|
1510 |
|
mitä kansanedustajat tekevät |
|
1511 |
|
vappu muisti aina |
|
1512 |
|
äänestin siksi tarkistettua ehdotusta ja lainsäädäntöpäätöslauselmaa vastaan |
|
1513 |
|
iltakoulun yhteydessä edelliselle hallitukselle |
|
1514 |
|
olin hyvässä ajoin liikkeellä tänä aamuna |
|
1515 |
|
ehkä hänkin tiesi että näin olisi parempi |
|
1516 |
|
knut vilkasi merkitsevästi harishin suunta ja jatkoa |
|
1517 |
|
se toitottaa kuin vaski torvi |
|
1518 |
|
piilee kuin mäyrää omassa kolossaan |
|
1519 |
|
kukapa olisi koskaan kuullutkaan robotista |
|
1520 |
|
avaruus on hyvin laaja |
|
1521 |
|
mysteerimiehen kyky oppia helpotti salauksen purkua |
|
1522 |
|
äänestin radioaktiivisen jätteen huoltoa koskevan mietinnön puolesta |
|
1523 |
|
en oikein tiennyt mitä ajatella |
|
1524 |
|
muutoin mysteerimies tappiaisineen piiritteisi meidät |
|
1525 |
|
illan taivas paistoi keltaisena |
|
1526 |
|
meidän on viestissämme tehtävä selväksi se ettei tappiaisiin saa kajota |
|
1527 |
|
pääsimme uimaan lämpimissä vesissä ja nauttimaan troppisista illoistaan |
|
1528 |
|
äänestin paketin puolesta sen kiisattoman hyrnysyiden vuoksi |
|
1529 |
|
syyrian hallituksella ei ole kontrollia alueella |
|
1530 |
|
katsoin kysyvästi victorin päin mutta näin hänen katselevan ulos ikkunasta |
|
1531 |
|
ei näe siivuta marjoja niin sanoa |
|
1532 |
|
valitettavasti tykkini osoitti jo hänen suuntaansa ja olin valmiina ampumaan aluksen alas taivaalta |
|
1533 |
|
eikä viitsi ottaa lakkiakaan päästänsä |
|
1534 |
|
ei kuitenkaan ollut aivan varma siitä |
|
1535 |
|
ruoka on valmis |
|
1536 |
|
sillä hurja on ajatellut sellaisen syömistäkin |
|
1537 |
|
tuuliviiri häämöttää mustana |
|
1538 |
|
ei ollut tulen tyytyminen vähään sillä nyt hän oli omaksunut isännän roolin |
|
1539 |
|
hän valitsee melkeinpä huonoimman veneen |
|
1540 |
|
kypärä oli varustettu kameralla joka muutti hydruksen olennot ja kasvit näkyviksi |
|
1541 |
|
nousin ylös olennon vierestä ja kävelin ohjaamoa kohti |
|
1542 |
|
hidastimme juoksua pysähdyksiin asti kun havaitsimme edessämme jotain outoa |
|
1543 |
|
viimein hän päätyi sanomaan |
|
1544 |
|
heräsin unestani tokkuraisena |
|
1545 |
|
äänestin kuitenkin mietintöä vastaan |
|
1546 |
|
ja heidän lapsensa malik ja nancy olivat valmiita matkaamaan uudelle planeetalle innokkaina |
|
1547 |
|
egyptiläiset ovat kuuluisia pyramiideistaan |
|
1548 |
|
hän on paremmin kiinni iso kuin keski kokoinen |
|
1549 |
|
suomi ahot vo vehithelen kesää kohti |
|
1550 |
|
osina näe kii huolestuneeta |
|
1551 |
|
mekin mihinkään pehmoisi astumatra |
|
1552 |
|
ja huomis jää saa |
|
1553 |
|
mitähän ne virat ovat |
|
1554 |
|
topi viikaissee issansaa |
|
1555 |
|
oikaheti suostui häimeen esityksensä |
|
1556 |
|
naoko sanoi siihen lekisasti |
|
1557 |
|
kestinvuosikäosea |
|
1558 |
|
selässä on |
|
1559 |
|
olen itse henkilökohtaisesti käynyt kuussa katsomassa rakennusprojektia |
|
1560 |
|
rosina katsoo hetken miesten menoa |
|
1561 |
|
syytä hän oli yksinkertainen |
|
1562 |
|
vanha rakkaus iti |
|
1563 |
|
ain saada tänään paljon aikaiseksi |
|
1564 |
|
kirjokeisarikala elää indopasifisella merialueella |
|
1565 |
|
aluksen katolle oli tullut pieni lohkeamaan |
|
1566 |
|
mielenkiintoista raivo tutesi tutkaillen piirustusta eri kulmista |
|
1567 |
|
miltä tuntuu haistaa vasta leikattu ruoho |
|
1568 |
|
niin jatkoivat he vähin eri |
|
1569 |
|
äänestän vastuuvapauden puolesta |
|
1570 |
|
asun suomessa |
|
1571 |
|
omin neuvoin he ottelevat täällä |
|
1572 |
|
ensi katsauksesta ensi kädenlyömästä sen tunsin |
|
1573 |
|
äänestän tätä mietintöä vastaan |
|
1574 |
|
äänestän tämän päätöslauselmatekstin puolesta |
|
1575 |
|
ne näyttivät eriskummallisilta |
|
1576 |
|
vatsan pohjassa väänti |
|
1577 |
|
saattaisin tietämättäni olla jo kuollut mies säteilyn myrkyttämä |
|
1578 |
|
angolassa on jo kolme sukupolve jotka eivät ole koskaan elänet muuta kuin sodan aikaa |
|
1579 |
|
varakapteenin oli kärsittävä |
|
1580 |
|
analyysin on katettava myös nimenomaisesti äitiyteen kohdistuvat vaikutukset |
|
1581 |
|
ankaruus ei siis ole itsetarkoituksellista |
|
1582 |
|
hän ei pitänyt ajatuksesta sellaisenaan |
|
1583 |
|
he huusivat erään laivan nimeä |
|
1584 |
|
arkku alkoi liikkua kohti putkea |
|
1585 |
|
analyysin tulee perustua laajoihin tieteellisiin ympäristöperusteisiin |
|
1586 |
|
synkän mennessä vatvomishetkemme pysäytti kovaa soivamerkkiääni |
|
1587 |
|
poika oli ollut innoissaan siitä että siirtokuntamme oli vihdoin saapunut uudelle planeetalle |
|
1588 |
|
tämä on olennaista yhteisöllisyyden kannalta |
|
1589 |
|
tulen rehtorina puolustamaan yliopistojen koulutus ja tutkimus tehtävää |
|
1590 |
|
tunsin oloni loistavaksi kun olin saanut pojan paremmalle tuulelle |
|
1591 |
|
ankeriaskantojen elvyttämiseksi on päätetty vähentää ankeriaankalastusta puoleen |
|
1592 |
|
äänestin henkilökohtaisesti näiden tarkistusten puolesta |
|
1593 |
|
matti vanhasen isä oli dosentti tatuvanhanen ja äiti rouva on nitiihonen |
|
1594 |
|
kokoontumisrajoituksia on tarpeen edelleen asettaa |
|
1595 |
|
myös ulkoharrastuspaikka tavataan kokoontumirajoituksia noudattaen kymmenen hengen kokoontumisrajoitus on voimassa toukokuun loppuun |
|
1596 |
|
nyt en missään tapauksessa sinua auttaa |
|
1597 |
|
tuonne väistyi mökki määrinteineen lahden perukkaan |
|
1598 |
|
miksi ne ajoivat |
|
|